Angry Birds Uudet seikkailut -sarjakuva-albumit esittelevät ärjyn hulvattomat linnut uudessa kuosissa

11.4.2016

Maailman ensimmäinen Angry Birds -elokuva saa ensi-iltansa 13.5.2016, ja WSOY:n kustantamat Angry Birds Uudet seikkailut -albumit Kummat kuomat ja Pientä jäynää esittelevät vihaiset linnut elokuvan tyyliin, vinkeämpinä ja vauhdikkaampina kuin koskaan. Kirjojen sarjakuvat laajentavat elokuvan hulvatonta maailmaa uusiin ulottuvuuksiin.

”Tuttu Angry Birds -maailma koki mainion muodonmuutoksen pitkää elokuvaa varten. Uudet ympyrät ja uudistetut hahmot antavat mahdollisuuden kertoa entistä monipuolisempia tarinoita”, sanoo Angry Birds -sarjakuvien päätoimittaja Jukka Heiskanen Kaiken Kustannus Oy:stä.

”Taidokkaiden koti- ja ulkomaisten tekijöiden Angry Birds -sarjat edustavat parasta koko perheen sarjakuvaa, mitä tällä hetkellä on tarjolla. WSOY on iloinen, että saamme niiden myötä kasvattaa uutta lukijapolvea laatusarjakuvalle”, toteaa WSOY:n toimituspäällikkö Mikael Ahlström.

Angry Birds Uudet seikkailut 1: Kummat kuomat -sarjakuva-albumi ilmestyy Lehtipisteisiin huhtikuussa ja Angry Birds Uudet seikkailut 2: Pientä jäynää heinäkuussa 2016.

Tutut tirpat uusissa höyhenissä, tervetuloa Lintusaarelle. Hyppää seikkailuun ja pidä hauskaa!

Lisätiedot:

Mikael Ahlström
WSOY toimituspäällikkö, lasten- ja nuortenkirjat, sarjakuvat
041 507 7025
mikael.ahlstrom@wsoy.fi

Arvostelukappaleet:

Leena Salmio
WSOY tuottaja
Viestintä, lasten- ja nuortenkirjallisuus
050 366 3882
leena.salmio@bonnierbooks.fi