Ajankohtaista

11.02.2017 Uutiset

Eeva Joenpelto -seura on perustettu – Katja Kettu seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi

Palkittu kirjailija Eeva Joenpelto on saanut oman nimikkoseuransa. Joenpellon sanataidetta ja taiteellista työtä edistävän ja tukevan seuran ensimmäinen puheenjohtaja on kirjailija Katja Kettu. Eeva Joenpelto -seura perustettiin Sammatissa lauantaina 11.2.2017.

Finlandia-palkinnon romaanillaan Tuomari Müller, hieno mies vuonna 1994 voittaneen kirjailijan Eeva Joenpellon nimikkoseura on perustettu edistämään Joenpellon elämäntyön tunnettuutta sekä tukemaan siihen liittyvää tutkimusta. Seuran ensimmäisenä puheenjohtajana aloittaa kirjailija Katja Kettu.

Eeva Joenpelto osoitti, että kirjailija voi vaikuttaa siihen, millainen kirjallisuuden tulevaisuus on. Hän toimi aktiivisesti muun muassa Suomen Kirjailijaliitossa ja kirjailijoiden sananvapausjärjestö Suomen PEN:ssä. Hän oli myös pitkään taiteilija-apurahoista päättävän Valtion kirjallisuustoimikunnan jäsen. Eeva Joenpelto -palkintoa suomalaista kirjallisuutta inspiroineelle kansainväliselle kirjailijalle jaettiin vuosina 1988–2004.

Uusi seura pyrkii edistämään ja tukemaan Eeva Joenpellon elämän ja tuotannon innoittamaa sanataidetta ja muuta taiteellista työtä sekä toimimaan Eeva Joenpellon tuotantoa lukevien, keräävien ja tutkivien henkilöiden yhdyssiteenä.

Eeva Joenpelto (1921–2004) oli uusmaalainen kirjailija, jota arvostetaan erityisesti kotiseutunsa lähihistorian kuvaajana. Hän julkaisi yhteensä 27 romaania ja yhden näytelmän. Joenpellon pääteos, neliosainen Lohja-sarja kertoo paitsi yhden perheen vaiheista, myös kokonaisen kauppalan kehittymisestä itsenäisyyden ensimmäisinä vuosina. Joenpellon kieli oli ilmeikästä ja voimakasta, ja hänen ihmiskuvauksensa analyyttisen tarkkaa. Hän näytti historian lähikuvina ja taustoitti aatteita.

Joenpellon elämän kiintopisteitä olivat Helsinki, Lohja ja Sammatti. Helsingissä olivat perhe, kustantaja ja ammattilaisten lähipiiri. Lapsuudenkotiinsa Sammattiin hän palasi kesäisin ja rakennutti sen pihapiiriin 1970-luvulla Vares-Kantolan talon, jonne muutti pysyvästi. Nykyään talo toimii WSOY:n kirjallisuussäätiön hallinnoimana kirjailijaresidenssinä. Kirjailijakodissa ovat työskennelleet Tuomas Kyrö, Aki ja Milla Ollikainen sekä Eeva Joenpelto -seuran puheenjohtajana aloittava Katja Kettu, jonka läpimurtoromaani Kätilö syntyi Vares-Kantolassa. Tällä hetkellä talo on Maritta Lintusen käytössä.

Lue lisää

Lisää uutisia

Katso kaikki