Eleanor Oliphant, yksinäinen selviytyjä

20.2.2018

Menneisyys ei ole takanapäin. Se on läsnä joka hetki.

Suomentanut Sari Karhulahti

Eleanor ei ole kuka tahansa nuori nainen. Töissä hän on jämpti ja tarkka, mutta ei oikein osaa olla ihmisten kanssa ja paukauttaa herkästi äkkivääriä totuuksia. Ja silti hän puhuu huolitellun korrektia kieltä ja odottaa samaa muilta. Eleanor on hellyttävä ja raivostuttava yhtä aikaa, välittömästi kuin oikea ihminen, todellinen. Kun työviikko on takana, Eleanor katoaa kotiinsa mukanaan pakastepizza ja kaksi pulloa votkaa eikä puhu kenellekään ennen maanantaita.

Mitä hänelle on tapahtunut? Eleanor on älykäs ja sivistynyt eikä kuitenkaan ihan tästä maailmasta. Hän on jollain tapaa vaurioitunut, sisältä rikki. Arvet ovat paljon syvemmällä kuin toisessa kasvonpuolikkaassa näkyvät vammat ihossa. Eleanor ei kuitenkaan ruikuta, ei ryve menneisyyden tragediassa (joka jo ensi sivuilta on aistittavissa) vaan on oman elämänsä riuska toimija – vailla itsesääliä, sentimentaalisuuteen sortumatta. Eleanor on ihan hukassa ja silti tietää mitä tahtoo.

Kirja keikauttaa lukijan ajattelua raikkaasti uudelle radalle. Se, että Eleanor ottaa kaiken kirjaimellisesti, näyttää uudesta kulmasta vaikkapa sosiaalisten kuvioiden valheellisuutta: pintakiiltoa ja kaksinaamaisuutta. Sanotaan yhtä ja tarkoitetaan toista. Ellun suoruus ja jyrkkyys voi hipoa julmuutta, mutta samalla käy selväksi, mikä ihminen on, jos opittujen kohteliaisuuksien kerros otetaan ihmissuhteista pois. Hyväntahtoinen ja metkasti tahaton huumori kipunoi juuri tästä Eleanorin suoruudesta ja arvaamattomasta ajattelusta.

Epätodennäköinen sankarimme, Eleanor, törmää töissä (mielestään) mauttomasti pukeutuvaan, kömpelöön ja käsittämättömän huolimatonta kieltä käyttävään it-kaveriin nimeltä Raymond. Mutta Raymondillapa on hyvä sydän ja harvinainen taito: hän välittää aidosti ja mutkattomasti muista ihmisistä. Ja niin Eleanorin eristyneisyys alkaa rakoilla. Löytyy ystävyys. Kun teini-ikäkin on Eleanorilta vielä kokematta, on jo korkea aika ihastua rockstaraan ja kokea ulkoinen muodonmuutos. Mutta teinirakkaus ei voi kestää, koska se ei ole totta.

Aikamme vitsaus – yksinäisyys

Kaikki eivät kykene yksinoloon, se vaatii poikkeuksellista vahvuutta. On päiviä, jolloin Eleanorin on vakuutettava itselleen yhä äänekkäämmin, että pärjää hyvin, hyvin, hyvin, omavaraisena yksilönä. On päiviä, jolloin ihmiskontaktin puute koskee ihan fyysisesti ja hän on varma, että kuolee yksinäisyyteen. Jos ylipäätään on enää elossa: ”Kai minä olen olemassa? Vai olenko vain oman mielikuvitukseni tuotetta?”

Aina kun puhutaan yksinäisyydestä, ajatellaan herkästi, että se koskettaa lähinnä vanhuksia. Vaan ei, yksinäisyys on aikamme vitsaus, jolta nuoretkaan eivät säästy. Gail Honeyman sai sysäyksen romaaniinsa luettuaan lehtijutun nuoresta naisesta, joka perjantaina töistä lähdettyään ei puhunut kenenkään kanssa ennen maanantaita jolloin palasi taas töihin. Yli miljoona suomalaista asuu yksin, erityisesti yksin asuvien nuorten osuus on selvästi lisääntynyt, tuplaantunut 90-luvusta. Toiset tarvitsevat omaa tilaa ja rauhaa, monille taas yksinäisyys ei ole vapaaehtoista.

Eleanorille kuuluu ihan hyvää lunastaa lopulta nimensä: Eleanor pärjää kyllä. Viimein hän kohtaa menneisyytensä demonit, selättää vihollisensa ja kokemansa hirvittävän tragedian. Koskaan ei ole liian myöhäistä – alkaa elää.

Kustannustoimittaja suosittelee:

Eleanorille kuuluu ihan hyvää kertoo yksinäisyydestä, eksentrisyydestä, herkullisen vinksahtaneesta tavasta nähdä maailma. Saa nauraa, (on vähän pakko). Kirja järkyttää mutta enimmäkseen myönteisesti. Sopii sekä itsenäisille että yksinäisille sinkuille. Jokaiselle jolla on äiti, jokaiselle jolla on tytär. Ystävyksille. Jokaiselle joka tahtoo ymmärtää erilaisuutta. Erityisesti it-kavereille jotka osaavat korjata myös ihmisiä.

Marjut Karasmaa-Donovan
Kustannustoimittaja

Gail Honeyman © Philippa Gedge Photography

Skotlantilainen kirjailija Gail Honeyman päätti 40 vuotta täytettyään, että nyt hän joko hyppää benjihypyn tai kirjoittaa kirjan. (Ei kauhean vaikea valinta?) Kirja ei ollut vielä valmiskaan, kun sitä jo revittiin käsistä eri kustantajille. Ilmestyttyään vuonna 2017 Briteissä se oli vuoden myydyin esikoiskirja ja voitti Costa-esikoisromaanipalkinnon.