Emma Puikkonen

Emma Puikkonen on syntynyt marraskuussa 1974. Pienenä hän muutti paljon, Hämeenlinnasta Forssan kautta Vaasaan, Kirkkonummelle ja lopulta Helsinkiin. Muuttamisesta ja matkustamisesta tuli tapa, ja useimmiten Puikkosella on repussa hammasharja sekä yöpaita, varmuuden varalta.

Puikkonen aloitteli yliopisto-opintoja Helsingissä. Paikoillaan asuminen alkoi kuitenkin pelottaa, ja hän käynnisti elämänsä toisen muuttosarjan, päätyen Prahan, Delhin ja Oriveden kautta vanhaan kaupunkiin Aurajoen rannalle. Turussa Puikkonen opiskeli teatteri-ilmaisun ohjaajaksi. Omituista kyllä, Turku ja Aurajoki muuttivat sieluun ja Puikkonen hankki kissan ja puutalokodin.

Puikkonen valmistui vuonna 2000 ja perusti samanhenkisten kanssa TEHDAS Teatterin, Manillan kulttuuritehdaskiinteistössä toimivan ammattiteatteritilan. Hän on perustajajäsen myös esittävän taiteen ihOlla-ryhmässä, joka toteuttaa teatteri- ja esitystaidetta sekä taideklubeja ja performansseja niin Tehtaalle kuin muualle Turkuun. Kirjoittamisen ja esitystaiteen tekemisen lisäksi Puikkonen opettaa työkseen sanataidetta ja teatteria.

Puikkonen työskenteli 2000-luvulla Varsinais-Suomen läänin kirjallisuuden ja teatterin läänintaiteilijana.

Lue lisää