Jyrki Kiiskinen

Jyrki Kiiskinen on Helsingissä syntynyt kirjailija, joka julkaisi esikoiskokoelmansa vuonna 1989. Kiiskinen toimi kirjallisuuslehti Nuoren Voiman päätoimittajana vuosina 1991-94, ja hänelle myönnettiin Eino Leinon palkinto vuonna 1993 lehden kehittämisestä (yhdessä Jukka Koskelaisen kanssa). Lehden ympärillä oli tuona aikana laajamittaista kirjallista liikehdintää, ja se johti uuden runoilijapolven esiinmarssiin.

Kiiskinen esiintyy kirjallisissa klubeissa ja osallistuu taiteiden välisiin kokeiluihin mm. muusikoiden ja tanssijoiden kanssa. Koko uransa ajan hän on kirjoittanut journalismia, ja vuosina 1996-2000 hän toimi suomalaista kirjallisuutta englanniksi esittelevän Books from Finland -lehden päätoimittajana.

Kiiskinen on julkaissut myös runokäännöksiä ja esseistiikkaa. Hänen ensimmäinen lastenkirjansa Jänis ja Vanki on saanut jo useita jatko-osia. Kirjojen tarinat ovat tuttuja myös Yleisradion pienoiskuunnelmina.

Jyrki Kiiskinen on laatinut Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan promootiorunon, kaksi kuunnelmaa ja Sibelius-akatemian promootiokantaattitekstin. Hän on tehnyt muutakin yhteistyötä nykysäveltäjien, etenkin Eero Hämeenniemen ja Jovanka Trbojevicin kanssa.

Hän on suomentanut Octavio Pazia, suomenruotsalaista, latvialaista, liettualaista ja brittiläistä nykyrunoutta, sekä tehnyt runokäännöksiä muun muassa WSOY:n Maailman runosydän -suurantologiaan. Kiiskisen omia runoja on käännetty yli kymmenelle kielelle, mm. ruotsiksi, ranskaksi, englanniksi, espanjaksi, italiaksi, vietnamiksi, tsekiksi ja unkariksi.

Lue lisää
  • Käännöskarhu

    2008 suomennoksesta Göran Sonnevin teoksesta Valtameri (Oceanen)
  • Tanssiva Karhu -ehdokkuus

    2007 runokokoelmasta Menopaluu
  • Tanssiva Karhu

    2000 runokokoelmasta Kun elän
  • Kalevi Jäntin palkinto

    1994 esikoisteoksesta Suomies
  • Finlandia-ehdokkuus

    1994 esikoisteoksesta Suomies
  • Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinto

    1993
  • Eino Leinon palkinto

    1992 yhdessä Jukka Koskelaisen kanssa
Palkinnot ja ehdokkuudet