Ken Follett
Ken Follett syntyi vuonna 1949 Walesin Cardiffissa. Hänen isänsä oli verotarkastaja. Vanhempien uskonnollisen vakaumuksen vuoksi Follett ei saanut lapsena katsoa televisiota eikä käydä elokuvissa. Perheessä kerrottiin kuitenkin paljon tarinoita, ja Follett viihtyi mielikuvitusmaailmoissa. Hän alkoi kirjoittaa jo lapsena.
Follett opiskeli filosofiaa Lontoossa ja työskenteli journalistina ennen kirjallista läpimurtoaan. Kirjoitustyössään hän pyrkii omien sanojensa mukaan luomaan läpikuultavaa proosaa, rakentamaan yksinkertaisia lauseita, jotka lukija ymmärtää kertalukemalla. Näin kieli ei vedä huomiota itseensä vaan vapauttaa viihtymään, pelkäämään, jännittämään ja liikuttumaan.
Kansainvälisesti tunnetuksi Follett nousi agenttiromaanilla Neulansilmä (1979, suom. 1979). Tuotteliaan kirjailijan jännitysromaanit ovat olleet valtavan suosittuja ympäri maailman, myös Suomessa. Kuvitteelliseen, keskiaikaiseen Kingsbridgen kaupunkiin sijoittuva historiallinen romaani Taivaan pilarit (1989, suom. 1990) oli uusi aluevaltaus ja sarjan aloitus. Vuosisata-trilogian avasi Kun suuret sortuvat (2010, suom. 2011).
Follett asuu vaimonsa Barbara Follettin kanssa Stevenagessa, Hertfordshiressä.
WSOY:n julkaisemat suomennokset:
Valon aseet, 2024, suomentaneet Hilkka Pekkanen ja Tuukka Pekkanen (The Armour of Light, 2023)
Ei koskaan, 2021, suomentaneet Hilkka Pekkanen ja Tuukka Pekkanen (Never, 2021)
Tuli ilta ja tuli aamu, 2020, suomentaneet Hilkka Pekkanen ja Tuukka Pekkanen (The Evening and The Morning, 2020)
Tulipatsas, 2017, suomentaneet Hilkka Pekkanen ja Tuukka Pekkanen (A Column of Fire, 2017)
Ikuisuuden ääri, 2015, suomentanut Anu Niroma (Edge of Eternity, 2014)
Maailman talvi, 2013, suomentanut Anu Niroma (Winter of the World, 2012)
Kun suuret sortuvat, 2011, suomentanut Anu Niroma (Fall of Giants, 2010)
Maailma vailla loppua, 2008, suomentanut Anu Niroma (World Without End, 2007)
Valkeuden vangit, 2006, suomentanut Jukka Jääskeläinen (Whiteout, 2004)
Haamulento, 2004, suomentanut Heikki Salojärvi (Hornet Flight, 2002)
Naakat, 2002, suomentanut Heikki Karjalainen (Jackdaws, 2001)
Vaarallinen muisti, 2001, suomentanut Heikki Karjalainen (Code to Zero, 2020)
Eedenin vasara, 1999, suomentanut Ulla Selkälä (The Hammer of Eden, 1998)
Kolmas kaksonen, 1997, suomentanut Hilkka Pekkanen (The Third Twin, 1996)
Paikka nimeltä Vapaus, 1996, suomentanut Anu Niroma (A Place Called Freedom, 1995)
Vaarallinen omaisuus, 1993, suomentanut Anja Meripirtti (A Dangerous Fortune, 1993)
Pimeää meren yllä, 1991, suomentaneet Hanno Vammelvuo ja Jorma-Veikko Sappinen (Night Over Water, 1991)
Taivaan pilarit, 1990, suomentanut Anu Niroma (The Pillars of the Earth, 1989)
Kaikki langat käsissä, 1988, suomentanut Osmo Saarinen (Paper Money, 1977)
Leijonien laakso, 1986, suomentanut Tarmo Haarala (Lie Down with Lions, 1985)
Teheran, 1983, suomentanut Kimmo Linkama (On Wings of Eagles, 1983)
Mies Pietarista, 1982, suomentanut Risto S. Valassaari (The Man from St Petersburg, 1982)
Aavikkoleijona, 1981, suomentanut Arto Häilä (The Key to Rebecca, 1980)
Piraatti, 1980, suomentanut Hilkka Pekkanen (Triple, 1979)
Neulansilmä, 1979, suomentanut Arto Häilä (Eye of the Needle / Storm Island, 1978)
- Jaa
- Twiittaa