Tiitu Takalo

Tiitu Takalo (s. 1976) on Tampereella syntynyt, kasvanut ja asuva sarjakuvataiteilija, kuvittaja ja feministi. Usein hän ammentaa sarjakuviinsa aiheita omista kokemuksistaan ja todellisista tapahtumista. Jokainen Takalon sarjakuva olisi voinut tapahtua joskus jossain ja moni onkin tapahtunut.
Vuonna 2015 Takalo sai Sarjakuva-Finlandia-palkinnon teoksesta Minä, Mikko ja Annikki, Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinnon samasta teoksesta, Tampereen kaupungin I luokan kultaisen ansiomitalin ansioistaan tamperelaisen kulttuurielämän hyväksi ja aivoverenvuodon.
Lisäksi Takalo on saanut Vuoden naistutkimusteko 2010 -palkinnon ja voittanut Sarjakuva-Finlandian toistamiseen vuonna 2019 teoksella Sisaret 1918. Aivoverenvuoto ei ole uusiutunut.
Takalo rakastaa vanhoja arkistokuvia kotikaupungistaan, erityisesti jos kuvassa esiintyy kaupunkikuvan lisäksi vapaana juoksenteleva koira. Takalo elää puolisoineen Annikin asuinyhteisössä ja syö lounasta naapureidensa kanssa.