Tuuve Aro
Lue lisää Palkinnot ja ehdokkuudet
Helsingissä syntynyt ja kasvanut vapaa kirjailija.
Opiskellut Helsingin yliopistossa mm. kotimaista kirjallisuutta ja elokuva- ja televisiotutkimusta. Yliopiston kirjoituspiirin Nobelistiklubin jäsen perustamisesta lähtien 1994.
Kirjailijantyön ohessa työskennellyt mm. elokuvakriitikkona ja tehnyt myös filmitoimittajan töitä.
”Kirjoittaminen on minulle paitsi välttämätön keino hahmottaa maailmaa ja sen rajoja, myös itseni ylittämistä ja yllättämistä. Siinä oppii olemaan varpaillaan. Parasta on, kun sanat ja lauseet nappaavat mukaansa, heittävät alkuasetelman mutkalle ja tarinan lopputuloksen joksikin mitä en osannut odottaa. Kirjoittaminen vapauttaa yksisuuntaiselta radalta ja näyttää sen toisen puolen, jota yleensä ei uskalla katsoa. Perusproosa eli pertsa ei minuun kolise.”
”Aro osaa loitsia keskelle suomalaista arkea yliluonnollisuutta enteilevän värinän. Hänellä on hallussaan taito kirjoittaa lumoavia alkuja ja tempaista sitten äkkiherättämällä lukija hypnoottisesta lumosta takaisin perusarkeen.”
-Kaisu Mikkola, Parnasso
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi ja tarjotaksemme sinua kiinnostavaa sisältöä. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää evästekäytännöstämme.