
Aira Samulin
Auringonpimennys
Rankka mutta toivoa huokuva kuvaus perheväkivallasta.
Aira Samulinin ensimmäinen aviopuoliso paljastui väkivaltaiseksi hirviöksi. Lopulta Airan onnistui riuhtaisemaan itsensä irti miehestään, ja hän loi itselleen menestyksekkään ja omannäköisensä elämän. Koskettava tositarina kannustaa lähtemään väkivaltaisesta suhteesta, tuntuisi se miten vaikealta tahansa.
Rakkaan isän kuoleman jälkeen Aira Samulinin äiti rupesi olemaan yhä harhaisempi ja ankarampi. Kasvava nuori taas kaipasi yhä enemmän iloa elämäänsä. Tanssipiireissä Aira tapasi Helgen, joka pyöritti Airalta jalat alta. Pian Aira huomasi olevansa naimissa manipuloivan ja väkivaltaisen miehen kanssa. Aira kesti aviohelvettiä 18 vuotta ennen kuin pystyi riuhtaisemaan itsensä vapaaksi. Rakkaus lapsiin ja vakaa päätös selviytyä auttoivat häntä rakentamaan elämänsä uudelleen. Pirjo-tyttären mielenterveyden järkkyessä tanssi näytti hyvää tekevän voimansa, vaikkei voinutkaan tyttöä parantaa.
Myöhemmin Samulin päätti, ettei hän vaikenisi vaikeistakaan aiheista. Hänestä tuli mielenterveysasioiden ja tanssin puolestapuhuja, jollaisena Suomen kansa tunsi hänet vuosikymmenten ajan.
Teoksen on toimittanut Soile Eskelinen.