Hyppää sisältöön

Tuula-Liina Varis

Että tuntisin eläväni

Kahdeksan pakahduttavaa kertomusta.

Yhden suvun kohtalot seuraavat toisiaan herkkien ja tunnelmallisten novellien ketjussa.

Tuula-Liina Varis kutoo yhden suvun kohtaloista romaanimaisen novellikokoelman, jossa kertomukset liittyvät toisiinsa, joskus tarkkuutta vaativalla mutta nautinnollisen palkitsevalla tavalla. Variksen muun tuotannon tapaan esiin nousevat etenkin vahvat, toimivat naiset. Että tuntisin eläväni on sarja henklöhistorioita, joka kasvaa vähitellen kokonaisen aikakauden kuvaukseksi 1920-luvulta 2000-luvulle saakka.

Osta teos

Tuula-Liina Varis

Tuula-Liina Varis (s. 1942) käsittelee kirjoissaan oivaltavasti muun muassa naisen elämää ja parisuhdetta. Hänen muistelmansa Kilpikonna ja olkimarsalkka (1994) avioliitosta Pentti Saarikosken kanssa on jo klassikko.

Tuula-Liina Varis Tuula-Liina Varis
Kuva: Jyri Pietarinen

Muut teokset