Hyppää sisältöön

Jenni Kirves

He selvisivät sodasta

Sankaruutta oli se, että kaikkien rintaman kauhujen jälkeen ihmiset yhä jaksoivat uskoa rakkauteen.

Vallalla on käsitys sodasta palanneista miehistä traumatisoituneita ja väkivaltaisina vanhempina. Suurin osa veteraaneista oli kuitenkin riittävän hyviä isiä ja kelpo ihmisiä. Miten tämä oli mahdollista kaiken sen jälkeen, mitä he olivat kokeneet?

Jenni Kirveen oivaltava teos kertoo sodan kauheudesta mutta myös sen keskeltä löytyvästä hyvyydestä, sodan jälkeisistä painajaisista mutta myös toivosta, läheisyydestä ja toipumisesta. Sota jätti kaikkiin sen kokeneisiin jälkensä, mutta yllättävää kyllä jälleenrakennusajan Suomessa osattiin käsitellä sotilaiden traumaa oikeilla tavoilla.

Osta teos

Mediassa

”He selvisivät sodasta on todennäköisesti yksi vuoden parhaista historian tietokirjoista, sillä se antaa sekä tietoa että puhuttelee tavalla, jota pelkkiin faktoihin tukeutuva akateeminen tutkimus ei voisi tehdä.“

Savon Sanomat

Jenni Kirves

Jenni Kirves on väitöskirjatutkija, joka on tutkinut sotaa ja suomalaisten sotakokemuksia koko aikuisikänsä. Kirves on kirjoittanut muun muassa rakastetun elämäkerran Aino Sibeliuksesta ja ollut mukana toimittajana tai kirjoittajana useissa erityisesti uuden sotahistorian alaan kuuluvissa teoksissa.

Jenni Kirves Jenni Kirves
Kuva: Otto Virtanen