Hyppää sisältöön

Kristina Ohlsson

Jäänmurtaja

Kylmäävää jatkoa Myrskynvartijalle.

Talvinen tuhopoltto järkyttää rannikkokylän idylliä suosikkidekkaristin Strindberg-sarjan toisessa osassa.

Entinen pörssihai August Strindberg on kotiutunut pieneen Hovenäsetin kylään ja on onnellisempi kuin koskaan. Antiikkiliikkeellä pyyhkii hyvin, ja tuore lempi leiskuu rikostutkija Maria Martinssonin kanssa. Jääkylmänä tammikuun yönä paratiisiin tulee särö, kun tulipalossa tuhoutuu kaksi venevajaa, joista toinen kuuluu Augustille. Maria ryhtyy tutkimaan tuhopolttoa aavistamatta, mitä kaikkea on vielä edessä. Joku merellisen lintukodon asukkaista hautoo synkkiä salaisuuksia. Samaan aikaan Augustia ja Mariaa vaanivat yllättävät vaarat, eikä kumpikaan ole turvassa.

Osta teos

Mediassa

”Myrskynvartija sai hienon vastaanoton – – ja jatko-osa on vähintään yhtä hyvä. Kerronta etenee sujuvasti ja sopivan rivakasti, niin että lukija jää koukkuun.“

Mariestads-Tidningen

”Jäänmurtaja on uskomattoman tasapainoinen rikosromaani. – – Ihmiskuvauksen myötätuntoinen ote läpäisee koko romaanin, ja lukija voi heittäytyä ahmimaan sitä mielihyvin ja sydämensä kyllyydestä. – – Hyvää työtä, Kristina Ohlsson.“

Smålandsposten

”Käänteitä ja kieppejä riittää ennen kuin totuus paljastuu. Ohlsson osaa asiansa. Juuri kun sitä on näkevinään vilauksen totuudesta, uusi villi kyyditys alkaa ja lyö lukijan ällikällä.“

Bohusläningen

Kristina Ohlsson

Kristina Ohlsson (s. 1979) on Pohjoismaiden suosituimpia jännityskirjailijoita. Strindberg-sarjan ensimmäinen osa Myrskynvartija (2022) nousi välittömästi ilmestyttyään Ruotsin myydyimmäksi kirjaksi, ja se on löytänyt innokkaan yleisön myös Suomesta. Sarja sijoittuu Ruotsin länsirannikolle Hovenäsetin kylään, joka on yksi Ohlssonin lempipaikoista maailmassa.

Kristina Ohlsson Kristina Ohlsson
Kuva: Anna-Lena Lundqvist

Muut teokset