Hyppää sisältöön

Leïla Slimani

Katsokaa kun tanssimme

Kiitetyn kirjailijan voimallinen jatko perhesaagalle.

Leïla Slimanin suvun naisten tarinaan perustuvan trilogian toinen osa kertoo kaunistelematta elämästä Marokossa 1960- ja 1970-luvulla.

Itsenäinen Marokko etsii uutta identiteettiään länsimaisen modernin elämäntavan ja oman kulttuurinsa välillä. Muutokset tapahtuvat hitaasti, ja erityisesti naisten nouseminen tasa-arvoisiksi kansalaisiksi tuntuu vielä kaukaiselta unelmalta. Aminen ja Mathilden lapset ovat aikuistuneet; heidän silmäteränsä Aïcha opiskelee lääketiedettä Strasbourgissa, Aïchan veljeä Selimiä taas ei opiskelu kiinnosta. Uuden sukupolven on tehtävä valintoja, jotka määräävät heidän – ja heidän jälkeläistensä – elämän suunnan.

Osta teos

Mediassa

”On romaaneja, jotka luettuaan jokin tietty historiallinen asia avautuu uudella tavalla. Ranskalais-marokkolaisen Leïla Slimanin (s. 1981) romaanissa Katsokaa kun tanssimme tämä kirkkaana esiin piirtyvä asia liittyy siirtomaavaltaan ja -politiikkaan. Sukunsa vaiheita löyhästi sivuavan Toisten maa -trilogiansa toisessa osassa Slimani näyttää, miten kolonialismi heijastuu ihmisiin monen sukupolven ajan.“

Helsingin Sanomat

Leïla Slimani

Ranskalais-marokkolainen kirjailija ja toimittaja Leïla Slimani (s. 1981) syntyi Rabatissa ja muutti seitsemäntoistavuotiaana Pariisiin opiskelemaan. Hän on tullut tunnetuksi taiturimaisilla, hätkähdyttävillä teoksillaan, jotka ovat herättäneet paljon keskustelua. Esikoisromaani Adèle (WSOY 2019; alkuteos Dans le jardin de l’ogre, Gallimard 2014) toi vuonna 2015 Leïla Slimanille Marokon suurimman kirjallisuuspalkinnon La Mamounian. Vuonna 2018 Slimanista tuli Ranskan luetuin kirjailija, kun toinen romaani Kehtolaulu (WSOY 2018; alkuteos Chanson douce, Gallimard 2016) palkittiin Goncourtilla, Ranskan arvostetuimmalla kirjallisuuspalkinnolla. Presidentti Macron nimitti Slimanin Ranskan kulttuurin ja kielen lähettilääksi vuonna 2017.

Leïla Slimani Leïla Slimani
Kuva: Catherine Hélie / Editions Gallimard

Muut teokset