Hyppää sisältöön

Ann Patchett

Kerro siitä kesästä

Ihmeellinen romaani lujittaa Ann Patchettin aseman yhtenä Amerikan rakastetuimmista kirjailijoista.

Kerro siitä kesästä käsittelee rakkautta sen monissa eri muodoissa. Mutta se kertoo myös kuolemasta ja kaiken ohikiitävyydestä – siitä, miten elämä menee niin nopeasti. Se on – – lisäksi lupaus siitä, että tapahtuipa mitä tahansa, taikuutta on olemassa.” – Los Angeles Review of Books

Vuonna 2020 keväällä Laran kolme tytärtä palaavat perheen kirsikkatarhalle Pohjois-Michiganiin. Koko perheen poimiessa satoa talteen tytöt pyytävät äitiään kertomaan yhä uudelleen ja uudelleen Peter Dukesta, kuuluisasta näyttelijästä, jonka kanssa Lara jakoi vuosia sitten niin lavan kuin sänkynsä. Kun Lara muistelee menneisyyttään, tyttäret tarkastelevat omaa elämäänsä ja suhdettaan vanhempiinsa – ja joutuvat lopulta uudelleen arvioimaan kaiken, mitä luulivat tietävänsä.

Osta teos

Mediassa

Romaani kuvaa kauniisti sekä huumaavaa ensirakkautta että myöhemmin tasaista, onnellista perhettä. ... Irmeli Ruuskan suomennos on sujuvaa ja huolellista.

Kulttuuritoimitus

Kerro siitä kesästä on hiljaisista tarinoista hiljaisin: äiti kertoo aikuisille tyttärilleen elämänsä valikoiduista vaiheista, kun he poimivat makeakirsikoita pandemian aikaan. Hiljainen, kyllä, mutta suurenmoinen ja hurmaava merkittävillä ja pienillä tavoilla nurkkiin piilotettujen yksityiskohtien kautta… Patchettin kuvaus tästä perheestä tavoittaa niin paljon siitä, mikä on todellista arkielämässä ja perhedynamiikassa – erityisesti sen, että aikuisetkaan lapset eivät pysty käsittämään vanhempiensa elämää ennen heitä itseään – ja siirtyy helposti naurettavan hauskasta silmäkulmat kostuttavaan kipeyteen.

Washington Independent Review of Books

Patchettin päällimmäisin viesti on, että elämä on epävarmaa, mutta myös arvokasta. Tämä ajatus on pääosassa romaanissa Kerro siitä kesästä, joka on kenties optimistisin merkittävän kirjailijan tähän mennessä kirjoittama pandemiaromaani. Patchett ainakin antaa vakaat ohjeet elämään epävarmuuden ja tuhon keskellä: hae mielihyvää tavanomaisesta, opi arvostamaan sitä, mitä sinulla on.

The Guardian

Ann Patchett

Ann Patchett (s. 1963 Kaliforniassa) on arvostetuimpia kirjailijoita Yhdysvalloissa. Hän aloitti kirjoittajanuransa julkaisemalla artikkeleita lukuisissa lehdissä. Nykyisin hän paitsi kirjoittaa kirjoja pitää myös kirjakauppaa Tennesseessä. Patchettilta on suomennettu aiemmin romaani Hollantilainen talo (2021, suom. Laura Jänisniemi).

Ann Patchett Ann Patchett
Kuva: Heidi Ross

Muut teokset