
Viveca Sten
Kylmäävä kosto
Åren murhat -sarjan kylmäävä kolmas osa katsoo menneeseen.
”Viveca Sten on genrensä hallitseva tähti, joka käsittelee taitavasti eri juonenrihmoja samalla kun pitää yllä vauhtia kohti aidosti dramaattista ratkaisua. Sten kirjoittaa maailmanluokan jännitystä.”
– Anders Kapp, Svenska Deckarfestivalen
Bisnesnainen löytyy brutaalisti murhattuna ylellisen hotellin sviitistä. Åreen iskee paniikki. Poliisit Daniel Lindskog ja Hanna Ahlander saavat selville, että uhrilla oli yhteyksiä lähikaupungissa sijaitsevaan kuuluisaan vuoristohotelliin. Uhri oli kaavaillut parhaat päivänsä nähneen rakennuksen paikalle uutta luksushotellia, alan houkuttavinta helmeä. Ja nyt hän on kuollut.
Daniel alkaa käydä terapiassa oppiakseen vihanhallintaa ihmissuhteissaan. Hannalla riittää haastetta omassa tunne-elämässään. Yhdessä he pureutuvat kimuranttiin tutkintaan, johon liittyy särkyneitä ihmissuhteita, ikäviä konflikteja ja kipeitä lapsuusmuistoja.