Hyppää sisältöön

Astrid Lindgren, Björn Berg, Kitty Crowther, Eva Eriksson, Ingrid Vang Nyman, Ilon Wikland

On hauskaa, kun on joulu

Astrid Lindgrenin parhaat joulutarinat

Täydellinen lahja, josta riittää iloa koko jouluksi!

Virittäydy juhlatunnelmaan Astrid Lindgrenin jouluisimpien tarinoiden myötä. Kaikenikäisten värikkäässä satukokoelmassa vietetään joulua yhdessä Pepin, Eemelin ja muiden tuttujen kanssa.

On hauskaa, kun on joulu -kirjassa kerrotaan, miten jouluvietto sujuu Melukylässä, Marikin kotona ja Lotan perheessä. Pääsemme myös kokemaan joulun taikaa tarinassa Kettu ja tonttu ja Kissankulman isossa tanttarallassa, kun Eemeli kutsuu vaivaistalon väen joulupitoihin. Peppi tietysti järjestää railakkaat joulukuusenriisujaiset! Tapaamme lisäksi Taina Tomeran auttamassa mummia, ja sokerina pohjalla mukana on ensimmäistä kertaa suomeksi kaunis kertomus ”Tonttu valvoo”.

Mediassa

”Tämän kirjan sivut lähes tuoksuvat punatulkunpu­naisilta omenoilta, mehiläis­vahaan valetuilta kynttilöiltä, makealta piimälimpulta, juustokakuilta ja piparkakuil­ta, joihin on hulahtanut hyp­pysellinen liikaa neilikkaa ja inkivääriä.(...)Vanhan ajan joulutunnel­maan pääsee tämän teoksen kautta niin lapsi kuin aikui­nen.“

Janica Pörhönen, Maaseudun Tulevaisuus

Astrid Lindgren Björn Berg Kitty Crowther Eva Eriksson Ingrid Vang Nyman Ilon Wikland

Ruotsalainen Astrid Lindgren (1907–2002) on maailman luetuimpia lastenkirjailijoita. On hauskaa, kun on joulu -kokoelman kahdeksan tarinaa ovat kuvittaneet tunnetut Lindgren-kuvittajat Ilon Wikland, Björn Berg, Ingrid Vang Nyman, Kitty Crowther ja Eva Eriksson.

Astrid Lindgren Astrid Lindgren

Muut teokset