Hyppää sisältöön

Tana French

Pimennossa

Meillä kaikilla on pimeä puolemme.

Pimennossa aloittaa älykkään, henkilöhahmoihin ja tunnelmaan panostavan huippusuositun dekkarisarjan.

Kuumana kesäpäivänä vuonna 1984 kolme lasta katoaa metsään. Vain yksi heistä löydetään etsintöjen jälkeen, veriset kengät jaloissaan. Tapahtumista hän ei muista mitään.

Kaksikymmentä vuotta myöhemmin sama poika, Rob Ryan, on töissä Dublinin poliisin murhayksikössä, jossa juuri kukaan ei tiedä hänen menneisyydestään. Mutta kun 12-vuotias tyttö löytyy murhattuna samaisesta metsästä, Rob ja hänen partnerinsa Cassie Maddox huomaavat tutkivansa pelottavan samankaltaista mysteeriä.

Osta teos

Mediassa

”The New York Times“

”Tana Frenchin romaaneilla on paljon yhteistä. Ne ovat kaikki loistavia. Ne sijoittuvat Irlantiin. Ne kaikki tempaavat lukijansa mukaansa. Ne leikittelevät ovelasti muistilla ja muistamisella.”

”Pimennossa on niin karmaisevan mielikuvituksellinen kuin vain mahdollista.“

USA Today

”Kunnianhimoinen ja poikkeuksellinen esikoinen.“

The Washington Post

Tana French

Amerikkalais-irlantilainen Tana French (s. 1973) on kirjoittanut kahdeksan romaania, joille on myönnetty lukuisia palkintoja. French kouluttautui alun perin näyttelijäksi, mutta ryhtyi kolmekymppisenä kirjoittamaan kokopäiväisesti romaaneja. Nyt hänen kirjojaan on myyty maailmalla yli seitsemän miljoonaa kappaletta. Pimennossa on Dublinin murhat -sarjan ensimmäinen osa, joka palkittiin mm. Edward-palkinnolla. Romaanien pohjalta on tehty myös suosittu tv-sarja. French asuu perheensä kanssa Dublinissa.

Tana French Tana French
Kuva: Jessica Ryan

Muut teokset