
Maarit Tyrkkö
Presidentti ja toimittaja
"Kirjoita minusta kirja ihmisenä."
Avoin ja rehellinen kuvaus vanhenevan Urho Kekkosen elämästä läheisen ihmisen silmin.
Vuosina 1976-81 Maarit Tyrkkö eli kaksoiselämää. Julkisesti hän oli toimittaja mutta yksityisesti hän oli tasavallan presidentti Urho Kekkosen läheinen ystävä. Minkälaista tuo elämä oli? Vuonna 1978 Kekkonen valittiin vielä yhdelle presidenttikaudelle, mutta vanheneminen oli vääjäämätöntä, jopa hänelle. Millaiset olivat Kekkosen viimeiset vuodet ennen presidenttikauden päättänyttä sairaslomaa? Tässä kirjassa Maarit Tyrkkö lunastaa Kekkoselle antamansa lupauksen kirjoittaa hänestä ihmisenä. Kuuden intensiivisen vuoden aikana Tyrkkö sai huomata, että elämä valtiomiehen rinnalla ei ollut niin yksinkertaista kuin nuori toimittaja oli kuvitellut.Tyrkkö on kertonut tätä teosta edeltävässä ajasta kirjassaan Tyttö ja nauhuri (2014), jota luonnehdittiin Helsingin Sanomissa sensaatiomaiseksi kokonaisuudeksi ja Ilta-Sanomissa huikeaksi, historialliseksi ja harvinaiseksi.