Hyppää sisältöön

Vuokko Hurme, Suvi-Tuuli Junttila

Synttärit!

Lastenjuhlien käsikirja

Ihan kaikki juhlien järjestämiseen!

Perusteellinen teos synttäreistä ja muista juhlista on todellinen lapsiperheiden pelastus. Yksiin kansiin on koottu tuhti paketti ohjeita ja reseptejä, joiden avulla syntyvät riemastuttavat, mutta helposti toteutettavat kemut.

Juhlat tulossa eikä yhden yhtä ideaa? Ei hätää, sillä tähän kirjaan on koottu yli 500 hauskaa ohjetta, joiden avulla syntyy yhdet jos toisetkin kekkerit erilaisilla teemoilla tai ilman. Mukana on muun muassa ideoita kutsuihin, ohjeita ohjelmanumeroiden toteutukseen sekä vinkkikimarat yli 30:n erilaisen teemajuhlan järjestämiseen. Inspiroivat valokuvat ja piirretyt ohjeet innostavat lukijaa omien ideoiden kehittelyyn ja toteuttamiseen.

Synttärit! sopii kaikille lastenjuhlarumban pyörteissä seilaaville. Se on myös lapsille mitä parhainta selailtavaa omia synttäreitä suunnitellessa. Ei kun juhlimaan!

Osta teos

Vuokko Hurme Suvi-Tuuli Junttila

Vuokko Hurme on Tietopöllö-palkittu kirjailija ja taidekasvattaja, jonka tuotantoon kuuluvat lapsille suunnatut tietokirjat, kuvakirjat ja romaanit.

Suvi-Tuuli Junttila on palkittu graafinen suunnittelija ja kuvittaja, jolta on ilmestynyt viisi lastenkirjaa. Junttila työskentelee aikakauslehden graafikkona.

Vuokko Hurme Vuokko Hurme
Kuva: Otto Virtanen
Suvi-Tuuli Junttila Suvi-Tuuli Junttila
Kuva: Otto Virtanen

Muut teokset