Hyppää sisältöön

Laura Lähteenmäki

Yksi kevät

Pimeässä olimme turvassa. Pimeässä olimme kaikki samanvärisiä.

Laura Lähteenmäen romaani kertoo koskettavasti ja todesti punaisten tyttöjen tarinan Suomen sisällissodassa 1918.

Heitä on viisi. Tulisieluinen Linda, joka ottaa ohjat käsiinsä. Hiljainen Katri, joka myötäilee siskoaan. Pehmeä Aada, joka vilkuilee komeaa Peetua. Jenny, joka vain etsii jännitystä. Bea, joka parhaiten heistä ymmärtää, mitä ympärillä tapahtuu.He voisivat olla tyttöjä tänään, mutta he taistelevat punaisten riveissä 1918. Tehtaantytöt on heitetty vallattuun huvilaan hoitamaan haavoittuneita - ilman kokemusta tai koulutusta. Vaikka kaikki saattoi hetken kuulostaa seikkailulta, on todellisuus kauhea ja vakava. Kun Peetu kannetaan paareilla sisään, on leikki viimeistään ohi ja tytöillekin annetaan aseet käteen.Lähteenmäen romaani kuvaa viiltävän koskettavasti viiden tavallisen tytön kohtalon yhtenä keväänä.

Osta teos

Mediassa

”Teos myötäilee pinnistelemättä entisajan tyyliä mutta säilyttää kaiken aikaa luontevuuden ja luettavuuden. Nuori lukija voi pienoisromaanin raameissa eläytyä entisajan tyttöjen elämänpiiriin ja koviin ratkaisuihin. Kirja on vaikuttava ilman kovaäänisyyttä.”

Lapsen maailma

Laura Lähteenmäki

Laura Lähteenmäki (s. 1973) kirjoittaa sekä nuorille että aikuisille. Nuortenkirjailijana hän on saanut lukuisia tunnustuksia: Arvid Lydecken ja Anni Polva -palkinnot, IBBY:n kunniamaininnan, Finlandia Junior- sekä Topelius-palkintoehdokkuuksia.

Laura Lähteenmäki Laura Lähteenmäki
Kuva: Otto Virtanen

Muut teokset