Hyppää sisältöön

Anne-Maria Latikka

Anne-Maria Latikka on pohjalaissyntyinen Helsingissä asuva kirjailija, psykologi ja taiteentutkija. Tutkimuksissaan hän on keskittynyt siihen millaisia luovuuden ja kertomisen keinoja käytämme psyykkisessä työssä. Aikaisemmin hän on työskennellyt myös muun muassa yliopiston luento-opettajana ja päätoimittajana. Hän on julkaissut tieteellisiä ja yleistajuisia artikkeleita, esseitä ja novelleja eri lehdissä ja voittanut Parnasson juhlavuoden esseekilpailun. Hänen novellikokoelmansa Tuulensuoja ja muita novelleja oli ehdolla HS:n kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Vapaa-aikana hän rentoutuu harrastamalla palstaviljelyä ja käymällä taidemuseoissa, koska niissä ei tarvita juuri sanoja.



Palkinnot

Helsingin Sanomain kirjallisuuspalkinto -ehdokkuus
2013 teoksesta Tuulensuoja ja muita novelleja

Parnasson esseekilpailun voitto
2011

Kuva: Otto Virtanen

Teokset