Hyppää sisältöön

Mira Kreivilä

Mira Kreivilä (s. 1993) on turkulainen opettaja. Niin kuin se minussa on on hänen esikoisteoksensa.

"Vaikuttavinta on teoksessa tapa, jolla Kreivilä hahmottaa Spielreinin mielenliikkeet kieleksi. Järkkyneenä se nykii ja pomppii, vahvistuneena juoksee sulavasti. Spielreinin haavoittuvuus ja vahvuus kerrostuvat kieleen. - - Kreivilän esikoisromaani on vahvaa kerrontaa. Se onnistuu hankalassa tehtävässään eli faktan ja fiktion yhteen sommittelussa sekä mielenmurtumien kuvauksessa." - Kaisa Kurikka, Turun Sanomat

"Esikoisromaani on kirjoitettu taiten ja tyylillä. Läpinäkymätön kertomus on itsessään kuin potilas psykoanalyytikon sohvalla: valmiina odottamaan lukijan kysymyksiä, jotka avaavat portteja muilta suljettuihin salaisuuksiin ja mielensisäisiin jännitteisiin." - Jari-Olavi Hiltunen, Satakunnan Kansa

"Kokonaisuudessaan teosta voisi kuvailla kauniin lyyriseksi." - Kati-Annika Ansas, Kulttuuritoimitus

"Kreivilä kuljettaa kertomusta jouhevasti, taitaa virkkeiden rytmin ja purkaa psykoanalyysin peruskäsitteet yksinkertaisiksi tarinallisiksi elementeiksi." - Johanna Osváth, Helsingin Sanomat

Kuva: Otto Virtanen

Teokset