Ville Tietäväinen
Ville Tietäväinen syntyi Helsingissä 20.10.1970. Hän valmistui arkkitehdiksi (TKK 2000), mutta siirtyi jo opintoaikanaan harjoittamaan ammattia, jossa saa nautiskella sekä suunnittelusta että suunnitelmiensa toteuttamisesta, ja onkin tehnyt työuransa suunnittelutoimistossaan Studio Tietäväinen Oy:ssa graafisena suunnittelijana ja kuvittajana. Sarjakuva ja muu visuaalinen tarinankerronta on käyttögraafikon intohimoinen taidepuoli.
Sarjakuva-albumistaan Linnut ja Meret (Tammi 2003) hän sai Suomen arvostelijain liiton Kritiikin Kannukset sekä Grafia ry:n Vuoden Huiput -kilpailun kultahuipun. Linnut ja Meret on julkaistu myös Ranskassa (Delcourt 2005).
Vuonna 2006 Tietäväinen sai Taiteen keskustoimikunnalta 5-vuotisen apurahan kolmanteen sarjakuvateokseensa Näkymättömät kädet (WSOY 2011), josta hänelle myönnettiin Suomen kulttuurirahaston palkinto ja Sarjakuva-Finlandia. Näkymättömät kädet on julkaistu myös Saksassa (avant verlag 2014), Ranskassa (Casterman 2015), Ruotsissa (Epix 2015) ja Egyptissä (Sefsafa 2016).
Tyttärensä Runon kanssa Tietäväisen yhdessä kirjoittama ja toteuttama, sarjakuvaa ja kuvakirjaa yhdistelevä Vain pahaa unta (WSOY 2013) palkittiin 2014 Tulenkantaja-palkinnolla, joka myönnetään edellisenä vuonna ilmestyneelle kaunokirjalliselle teokselle jolla on parhaat mahdollisuudet menestyä ulkomailla. Kirja valittiin lisäksi Finlandia Junior -ehdokkaaksi sekä Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkintoehdokkaaksi. Se on julkaistu myös Tanskassa (Høst & Son 2015).
Elokuvakäsikirjoittaja Iiro Küttnerin tarinaan perustuva Tietäväisen toteuttama sarjakuvakirja Harvennus ilmestyi 2021 (WSOY).
Tietäväisen uusimman sarjakuvateoksen Metsän kuningatar ilmestyy WSOY:n kustantamana 2026.
PalkinnotTulenkantaja-palkinto2014 teoksesta Vain pahaa unta (yhdessä Aino Tietäväisen kanssa)Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkinto -ehdokkuus2014 teoksesta Vain pahaa unta (yhdessä Aino Tietäväisen kanssa)Max und Moritz Preis -ehdokkuus (Saksa)2014 teoksesta Näkymättömät kädetFinlandia Junior -ehdokkuus2013 teoksesta Vain pahaa unta (yhdessä Aino Tietäväisen kanssa)Blogistanian Kuopus -palkinto2013 teoksesta Vain pahaa unta (yhdessä Aino Tietäväisen kanssa)Sarjakuva-Finlandia2012 teoksesta Näkymättömät kädetSuomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinto2011 koko sarjakuvatuotannostaKultahuippu (Grafia ry:n Vuoden Huiput)2003 teoksesta Linnut ja MeretKritiikin Kannukset2003 teoksesta Linnut ja Meret

Kuva: Otto Virtanen