Hyppää sisältöön

Eeva Kilpi

Talvisodan aika

Lapsuusmuistelma

Talvisodan aika on vilpitön ja valppaasti hahmotettu kaunokirjallinen dokumentti.

Tulee sota. Näin sanoo isä eräänä aamuna Hiitolassa, Raivattalan kylässä. Ja nuori tyttö joka kuuntelee, heristää korviaan. Hän kertoo meille, mitä tapahtui syksystä 1939 kevääseen 1940 tässä perheessä, suvussa, Karjalassa, Suomessa.

Talvisodan aika antaa elävän kuvan kotirintamasta, ajan hengityksestä, hengestä. Palkittu sota-ajan lapsuudenkuvaus on muistelmaromaanisarjan ensimmäinen osa, ja se julkaistiin vuonna 1989.

Rakastetun sarjan muut osat ovat Välirauha, ikävöinnin aika (1990) ja Jatkosodan aika (1993).

Osta teos

Eeva Kilpi

Eeva Kilven (s. 1928) teoksia on käännetty lukuisille kielille. Hän on saanut kolmesti Valtion kirjallisuuspalkinnon ja vuonna 1974 hänelle myönnettiin Pro Finlandia -mitali.

Eeva Kilpi Eeva Kilpi
Kuva: Veikko Somerpuro

Muut teokset