
Sofi Oksanen
Kun kyyhkyset katosivat
Kuvaus eräästä erittäin surullisesta avioliitosta.
Kun kyyhkyset katosivat on romaani ihmisten valinnoista, uskollisuudesta ja uskottomuudesta, sopeutumisesta ja sopeutumattomuudesta maassa, jonka kohtalona on joutua miehittäjien armoille.
Romaanissa liikutaan 1930-luvulta 1960-luvulle, terrorin ja rauhan vuosina.
Kun kyyhkyset katosivat (2012) kuuluu Viron lähihistoriaa ja Euroopan kahtiajakoa käsittelevään Kvartetti-romaanisarjaan, jonka edelliset osat ovat Stalinin lehmät (2003) ja Puhdistus (2008).
"Rosalien selvittämättömästä, kohtalokkaisiin valintoihin johtavasta taposta käynnistyy taidokas, otteessaan pitävä juoni, jonka käänteitä riittää viimeiselle sivulle asti."
Suomen Kuvalehti
“Oksanen tekee Viron lähimenneisyydestä sellaista jännitysnäytelmää, että sen nähtyään Eesti takuulla piirtyy mentaaliseen karttaan entistä vahvemmin vedoin.”
Kaleva
"Sofi Oksanen on kirjoittanut rohkean, tärkeän ja todella hyvän kirjan. Kirjan siitä, kuinka historia ja politiikka tunkeutuvat kertakaikkisesti ihmisen elämään ja muovaavat ja turmelevat sitä."
Aftonbladet