Hyppää sisältöön

J. R. R. Tolkien

Hobitti (tekijän kuvittama erikoislaitos)

Komea juhlalaitos Tolkienin rakastetusta klassikosta.

J. R. R. Tolkienin lumoava saturomaani Hobitti runsaasti kuvitettuna loistopainoksena, Kersti Juvan palkitun suomennoksen 40-vuotisjuhlan kunniaksi.

Bilbo Reppulin mahtava seikkailuretki ”sinne ja takaisin” 13 kääpiön matkassa vaatimaan takaisin lohikäärme Smaugin anastamaa valtavaa aarretta on valloittanut kaikenikäiset lukijat jo monessa polvessa.

Nyt Hobitti, joka kertoo Tolkienin suurteosta Taru Sormusten herrasta edeltävistä tapahtumista, julkaistaan loisteliaana uutena laitoksena. Kirjaa kuvittaa 50 Tolkienin omaa piirrosta ja maalausta. Mukana on myös Christopher Tolkienin esipuhe sekä Wayne Hammondin ja Christina Scullin esittely Tolkienin Hobitti-kuvituksista.

HUOM! Ensimmäisen painoksen kirjoissa sivun 79 tekstin kuuluisi tulla sivun 81 jälkeen. Pahoittelut virheestä.

Osta teos

Mediassa

”Hobittia on julkaistu jo kauan J. R. R. Tolkienin itsensä kuvituksilla, mutta tänä syksynä ilmestynyt erikoislaitos (WSOY, 2025) on kultayksityiskohtineen ja lukuisine lisäkuvineen ja -hahmotelmineen aivan erityisen nautinnollista luettavaa. (...)Tolkien oli lahjakas harrastelijataiteilija, erityisesti maisemamaalauksessa. Eittämättä juuri tämä tarinoiden maisemien hahmotteleminen paperille on osaltaan auttanut luomaan Keski-Maan, joka lukijankin on helppo nähdä silmiensä edessä. Ja johon on helppo kadota seikkailulle – kuten kaikki Tolkienin teokset, myös Hobitin lukee mielellään kolmannen tai kolmannentoista kerran.”

Elsa Lindström, Kulttuuritoimitus

”(...) seikkailua, jännitystä ja huumoria, kaikki rajattoman mielikuvituksen siivittämänä.”

Mattiesko Hytönen, Helsingin Sanomat

J. R. R. Tolkien

J. R. R. Tolkien (1892–1973) on maailman suosituin fantasiakirjailija, jonka pääteoksia ovat Hobitti, Taru Sormusten herrasta ja Silmarillion. Kersti Juva (s. 1948) sai kääntäjien valtionpalkinnon vuonna 1985 ilmestyneestä Hobitti-suomennoksestaan.

J. R. R. Tolkien J. R. R. Tolkien

Muut teokset