Hyppää sisältöön

Agatha Christie

Rakkauskirjeiden salaisuus

Kekseliäs ja hilpeä rikostarina - Agathaa ilkikurisimmillaan!

Punaisen käden tovereiden lietsoma vallankumous Herzoslovakiassa, jonka tiimellyksessä sekä kuningas että kuningatar ovat saaneet surmansa, on Christien nerokkaasti ja ilkikurisesti kehittelemän jännitysromaanin lähtökohta. Tapahtuman vaikutukset tuntuvat suurvaltatasolla Yhdysvaltoja myöten ja saavat liikkeelle ministereiden lisäksi myös huippuälykkään kansainvälisen konnakaartin.

Anthony Cade, seikkailija ja maailmanmies, jonka syntyperä on kaikille arvoitus, toimii Scotland Yardin tarkastaja Battle apuna kun varsinainen piirileikki pääsee vauhtiin lordi Caterhamin arvokkaassa maaseutukartanossa, jonne on kerääntynyt joukko toinen toistaan omalaatuisempia henkilöitä. Skandaalimaisia paljastuksia sisältävä käsikirjoitus on vain osa häikäilemättömästä pelistä, jota käydään Herzoslovakian tulevaisuuden kustannuksella.

Agatha Christie

Agatha Christie (1890-1976) on eittämättä kuuluisin dekkarirouva. Hän loi englantilaisen salapoliisiromaaniperinteen, jonka jalanjälkiä monet tallaavat vielä tänäkin päivänä.

Agatha Christie Agatha Christie

Muut teokset