Hyppää sisältöön

Andrzej Sapkowski

Viimeinen toivomus

The Witcher - Noituri 1

Kirja, josta The Witcher -peli sai alkunsa.

Fantasiaa vaativaan makuun: älykästä huumoria ja synkkien metsien melankoliaa. Tähtifantasia-palkinto 2011!

Viimeisen toivomuksen arvoituksellinen sankari on Geralt, jonka ammattina on maiden ja mantujen rauhaa häiritsevien epäihmisten surmaaminen. Mutta yhtä usein kuin Geralt suojelee ihmisiä varjoissa lymyileviltä kimairoilta, hän joutuu toteamaan vihollisensa taikuuden uhriksi: viatonkin ihminen voi tulla noidutuksi ihmissudeksi, ja kaunein hymy voi kuulua petolliselle vampyyrille. Ihmisyyttä ei voi tunnistaa katsomalla. Viimeinen toivomus on harmaiden alueiden ja hienovaraisten vihjeiden kirja, rohkean sanailun ja kuivan huumorin läpäisemä mutta melankolinen. Se on vauhdikasta mutta maalta tuoksuvaa ja ihmiskuviltaan tinkimätöntä fantasiaa, jossa mielikuvitukselliset pedot, prinsessat ja linnanherrat nähdään uudenlaisissa luonnerooleissa. Se aloittaa saagan, joka kartoittaa ihmisyyden rajaseutuja niin kuin vain tarumaailma voi parhaimmillaan tehdä.

Osta teos

Mediassa

”Noituri-sarjan kronologisesti varhaisin osa Viimeinen toivomus on parasta fantasiaa, mitä olen lukenut sitten Taru sormusten herrasta -trilogian.“

Taikalyhty-blogi
Andrzej Sapkowski Andrzej Sapkowski
Kuva: Elzbieta Lempp

Muut teokset