Dekkarikuningatar kirjamessuilla

2.11.2016

Viveca Sten on ruotsalaisen dekkarikirjallisuuden huippuja. Hänen kirjojaan on myyty miljoonia kappaleita ja niitä on käännetty lähes kahdellekymmenelle kielelle. Viime viikonloppua, 29.10, Sten vieraili Helsingin kirjamessuilla ja #kirjalla oli kunnia saada haastatella tätä dekkarikuningatarta.

Viime keväänä ilmestynyt Juhannusmurha on viides, mutta itsenäinen osa Sandhamn-sarjassa. Juhannus saaristossa muuttuu idyllistä painajaiseksi, kun nuori tyttö lysähtää huumattuna hiekalle ja aamulla rannalta löytyy murhattu teini. Vanhemmat tajuavat, että heidän lapsillaan on elämä, josta he eivät tiedä mitään. Lukijana jännittää ensiksi kuka uhri on ja sitten – dekkareille tyypillisesti – kuka on murhaaja ja mikä motiivi hänellä on.

Millaista oli kirjoittaa Juhannusmurhaa, Viveca Sten?
Jokaiseen romaaniini olen keksinyt uuden tavan kertoa tarinaa. Viimeisin [vielä suomentamaton kirja] on kirjoitettu päiväkirjamaisesti, kolmannessa dekkarissani on rinnakkaistarinoita. Haluan aina yllättää lukijat ja vältellä ”leikkaa-liitä -tapaa”. Juhannusmurha on vähän kuin maatuska: kun lukija luulee ymmärtävänsä mistä siinä on oikeastaan kyse, tulee uusi paljastus. Kirjan jokainen teini-ikäinen hahmo tuo aina uuden palan palapeliin, eikä kukaan oikeastaan kerro totuutta. Tämä oli erittäin haastava ja innostava tapa kirjoittaa. Vietin valtavasti aikaa haastatellen ystävieni teini-ikäisiä lapsia saadakseni mahdollisimman hyvän käsityksen nykynuorison puhetavasta. Kyselin heiltä juomisesta ja huumeiden käytöstä ja mitä he tekisivät, jos joku heidän kavereistaan katoaisi tai joisi itsensä tajuttomaan tilaan. Lopuksi annoin tekstin haastateltavilleni ja myös omille lapsilleni (jotka olivat teini-ikäisiä silloin) luettavaksi ja analysoitavaksi. Kääntäjäni ovat sanoneet, että Juhannusmurha oli kirjoistani vaikein kääntää, sillä teinien puhetapaa ei niin vain käännetä oman kielen slangille.

Vietät paljon aikaa Sandhamissa ympäri vuoden, vaikka vain kesällä kokoaikaisesti. Miltä tuntuu palata kauniiseen ja idylliseen Tukholman saaristoon, kun dekkareissasi siellä tapahtuu niin kamalia asioita?
Jos olen täysin rehellinen, olen ehkä vähän naiivi, koska minua ei ikinä pelota siellä. En edes lukitse ovea! Ystävistäni on kyllä tullut pelokkaampia kirjojeni myötä. Mutta saarella asuvat ovat oikein ylpeitä saadessaan olla kirjojeni miljöönä ja Sandhamnista on tullut myös suosittu turistikohde niiden takia. Olen tietenkin erittäin varovainen, etten kerro mitään oikeista ihmisistä kirjoissani. Rakastan sitä saarta ja käytän paljon aikaa sen hyväksi.

Nora, yksi Sandhamn-sarjasi päähenkilöistä on juristi kuten sinäkin olit ennen kuin ryhdyit kokoaikaseksi kirjailijaksi. Miten se näkyy kirjoissasi?
Nora ei oli mini-minä. Meillä on täysin erilainen persoonallisuus: Nora on ujo ja hänellä on huono itsetunto. Olen varovainen, etten anna hänelle muistojani. Yritin kuitenkin antaa hänelle omaa ammattitaitojani. Fiktion kirjoittaminen on hankalaa, enkä halunnut, että ihmisistä tuntuu kuin kirjoittaisin itsestäni.

Juhannusmurha on jo viides osa sarjasta. Miten hahmot kehittyvät kirjojen myötä?
Seuraavassa kirjassa [suomennos ilmestyy alkuvuonna] Noran työhön juristina keskitytään enemmän. Aiemmin hänet on nähty lähinnä naisena, vaimona ja Thomasin, poliisin ja kirjan toisen päähenkilön, ystävänä. Hahmojen suhdestatukset vaihtuvat kirjojen myötä: he eroavat ja päätyvät taas yhteen ja saavat lapsia. Hassua kyllä, en aina tiedä mitä heille tapahtuu. Joskus hahmot vain vaativat tehdä jotain, mitä en ollut ajatellut kirjoittavani. Ehkä se on jokin alitajuinen juttu, yritän varmaan miettiä tiedostamattani eri vaihtoehtoja hahmoille. Onhan se vähän omituista, mutta kiinnostavaa yhtäkaikki.

”Milloin me loimme yhteiskunnan, jossa lapsille voi käydä näin huonosti? Nora ajatteli. Me haluamme suojella lapsia kaikelta pahalta mutta emme onnistu. Lapset etsiytyvät vaaraan omasta tahdostaan. Kuinka johdattaa jotakuta, joka ei halua johdatusta?”

Miksi nuoret – dekkareille vähän epätyypillisesti – ovat Juhannusmurhassa niin tärkeässä osassa?
Juhannusmurha ilmestyi ruotsiksi vuonna 2012, jolloin lapseni olivat 12-, 15- ja 18-vuotiaat. Mielessäni on täytynyt varmaankin pyöriä paljon lapsiini ja nuoriin liittyviä ajatuksia. Idea kirjaan syntyi jo vuoden 2010 juhannuksena. Sandhamnin talomme avaimesta oli tullut väärinkäsitys ja minun täytyi lähteä viemään sitä tyttärelleni juhannusyönä. Kuljin sataman läpi ja se oli täynnä juhlivia ja riehuvia nuoria. Siellä oli täysi kaaos päällä. Näin mielessäni kuvan tytöstä, joka luuhistuu hiekalle ja jäin miettimään, mitä olisi voinut tapahtua, että sellainen tilanne olisi tapahtunut. Teini-ikä on varmasti kamalin ikä ihmisen elämässä.

Miksi luulet dekkareiden olevan niin suosittuja ja miksi niin moni hyvä dekkarikirjailija tulee Ruotsista?
Tähän on varmaankin kaksi syytä: Henning Mankell ja Stieg Larsson avasivat oven ruotsalaisille dekkarikirjailijoille, joten nyt myös kansainväliset isot kustantamot ovat kiinnostuneita Ruotsista tulevista dekkareista. Ruotsalaisissa dekkareissa perinteisesti keskitytään myös hahmojen henkilökohtaiseen elämään ja heidät kuvataan hyvin inhimillisinä. Niihin on helpompi samastua kuin vaikka yhdysvaltalaisiin macho-supermies-poliiseihin ja se tekee ruotsalaisista dekkareista niin hyviä. Toinen syy on se, että elämme yhdessä maailman turvallisimmista ja hyvinvoivimmista nurkista. Kun elämässä menee huonosti, esimerkiksi sota-alueilla, ei tee mieli – eikä välttämättä pysty – rentoutumaan nojatuolissa teekupposen ja jännittävän kirjan kanssa. Länsimaisissa hyvinvointivaltioissa elävät eivät ajattele, että mitään niin kamalaa kuin dekkareissa joskus on voisi ikinä tapahtua heille.

Kirjojasi on myyty miljoonia kappaleita ja niistä on tehty myös televisiosarja. Miltä kirjojesi saama valtava kansainvälinen huomio tuntuu ja miten neuvoisit kirjailijan urasta haaveilevia?
Olen erittäin kiitollinen ja nöyrä, koska en ikinä kuvitellut, että näin voisi tapahtua. Kirjoittamiseni alkoi vain harrastuksena, eikä kirjailijuus ollut ikinä suunnitelmissani. Niin vain tapahtui. Rakastan työtäni! Muille kirjailijan urasta haaveileville minulla on vain yksi neuvo: kirjoita ja kirjoita uudelleen. Kukaan ei onnistu enismmäisellä kerralla ja kaikki ovat saaneet huonoa palautetta. Paikallaan istuminen ja tyhjän paperin tuijottaminen on tyhmää. Hehkulampun keksijäkin, Thomas Edison sanoi, että hän keksi sen 1001 kertaa, koska hän epäonnistui tuhat kertaa ennen kuin onnistui. Se asenne pitää ottaa kirjoittamiseenkin.

Ja viimeinen kysymys: Mitkä ovat kolme lempikirjaasi?

  1. J. R. R. Tolkienin Taru sormusten herrasta ehdottomasti. Olen lukenut sen ainakin kymmenen kertaa!
  2. Elizabeth Georgen Isän varjo (Missing Joseph). Se oli ensimmäinen dekkari, jonka luin.
  3. Simon Sieback Montefioren Stalin: The Court of the Red Tsar. En aina lue pelkästään dekkareita ja hänen kirjojaan rakastan.

Helmi Turunen