Näin selviät Islannissa – Satu Rämön 10 vinkkiä

26.5.2015

Islanti on jäätiköiden, tulivuorten ja kuumien lähteiden peittämä kummallinen saarivaltio keskellä hyistä Atlanttia. Nämä vinkit kannattaa muistaa, jos suunnittelet matkaa Islantiin.

1. Islannin mykistävästä luonnosta saa hyvän käsityksen ajamalla saaren ympäri.
Tumpelokin pärjää ratissa, sillä saaren kiertäviä pääteitä on vain yksi, ja sen numero on 1. Jos et ole varma suunnasta, pysy ykköstiellä ja jatka eteenpäin. Noin 1 300 kilometrin kuluttua olet palannut lähtöpaikkaan.

2. Suurin riskitekijä Islannin tieliikenteessä on lammas.
Lampaita käyskentelee vapaina kesäisin yli miljoona, eivätkä ne osaa päättää, pysyäkö tien vasemmalla vai oikealla puolella. Jos vahingossa ajat lampaan päälle, soita poliisille. Numero on 112.

3. Jos islantilainen perhe kutsuu sinut illallisvieraaksi, älä aloita small talkia kysymällä, miten läheistä sukua isäntäpari on keskenään.
Kaikki 320 000 islantilaista nimittäin ovat sukua keskenään, mutta asiasta ei kannata tehdä liian suurta numeroa.

4. Islannissa purkautuu tilastollisesti tulivuori kerran viidessä vuodessa.
Jos tulivuori purkautuu matkasi aikana, ei kannata juosta metsään etsimään turvaa korkeasta puusta, sillä niitä ei ole. Tee sen sijaan kuten islantilaiset: ota allesi isoin mahdollinen maasturi ja aja lähemmäs katsomaan.

5. Riikka Pulkkisen Totta-kirja on erinomainen. Älä kuitenkaan lue sitä Islannissa kansi näkyvillä, ellet kaipaa hyvin erityistä huomiota.
Totta tarkoittaa islanniksi suihinottoa. Jos kuitenkin päädyt lukemaan kirjaa reykjavíkilaisen kahvilan ikkunapöytään, varaudu kysymyksiin siitä, miksi kirjassa ei ole lainkaan kuvamateriaalia.

6. Jos näet Björkin Reykjavíkin keskustassa, älä mene pyytämään nimikirjoitusta.
Saatat saada käsilaukusta päähäsi. Björk on pieni, mutta voimakas nainen, joka varjelee yksityisyyttään. Silti hän saattaa ilmestyä muina naisina alasti uimahallin suihkutiloihin kuten kuka tahansa muukin islantilainen. (Mutta älä silloinkaan pyydä nimikirjoitusta.)

7. Jos kaikki mikä voi mennä pieleen, menee pieleen, pysy positiivisena.
Jos vuokra-autosi jää kiinni lumihankeen, saat oksennustaudin kesken matkan, kadotat passisi ja luottokorttisi, sadetakkiisi tulee reikä ja lammaslauma tukkii tien, älä lannistu. Toimi ongelmatilanteissa kuten islantilaiset. Sano kovaan ääneen Þetta reddast! Tämä järjestyy! Yleensä se järjestyy. Jos islantilaiset lannistuisivat pikkuasioista, tällä saarella ei olisi ollut asutusta vuosisatoihin.

8. Jos näet herttaiseen villapaitaan puetun söpön vauvan, älä ihastele suomalaisittain huudahtamalla “oi!”.
Islantilaiset huudahtavat “oi” nähdessään homeista leipää tai astuessaan koirankakkaan.

9. Älä käytä spontaania suomenkielistä ilmaisua “oi parasta”.
Se tarkoittaa sairaan yököttävää. Tein tämän virheen, kun söin ensimmäisiä kertoja tulevan anoppini luona illallista…

10. Söpöä vauvaa voi huoletta kutsua rusinapersrei’äksi.
“Rúsínurassgatt” on islantilaisten hellyttelysana kaikelle söpölle ja ihanalle. Tämän jälkeen et muuten enää katso rusinapurkkia samalla tavalla.

Satu Rämö
Kuvat: Björgvin Hilmarsson