Pasi Pitkänen
Lue lisää Palkinnot ja ehdokkuudet
Kuvittaja ja graafikko Pasi Pitkänen (s. 1984) asuu sekä Japanissa että Suomessa, Helsingissä vuorotellen. Pitkänen on valmistunut Aalto yliopistosta graafinen suunnittelu pääaineenaan. Opinnoissaan hän keskittyi myös elokuvataiteeseen, animaatioon ja tähtitieteeseen.
Pasi Pitkänen kuvittaa mm. Timo Parvelan ja Bjørn Sortlandin yhdessä kirjoittamaa, suosittua Kepler62-sarjaa, jota on käännetty useille kielille. Kepler62-sarja on avaruusseikkailu, jossa joukko lapsia on lähetetty avaruuteen asuttamaan maapallon kaltaista planeettaa. Pitkäsen ajassa kiinni oleva kuvitusote tavoittaa tietokonepelien ja sarjakuvien estetiikkaan tottuneet koululaiset. Pitkäsen kuvituksissa tulee eläväksi samaan aikaan avaruuden kiehtovuus, pelko uuden ja tuntemattoman edessä sekä lämpö kirjan lasten välillä.
Pasi Pitkänen kuvittaa myös Timo Parvelan humoristista Pate-sarjaa ja on julkaissut omia kuvakirjoja. Aikaisemmin Pitkänen työskenteli Rovio Entertainmentilla kuvittajana, hahmosuunnittelijana ja graafikkona. Hänen kuvittamiaan Angry Birds -kirjoja on julkaistu ympäri maailman.
Pasi Pitkäsen harrastuksiin kuuluu mm. kvanttifysiikka (luulee ymmärtävänsä jotain), roskaelokuvat (etenkin barbaarielokuvat), hyönteiset ja leipominen. Inspiraatiota hän saa myös ihmisten tarkkailusta, populaarikulttuurista, lapsuuden muistelusta ja luonnosta.
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi ja tarjotaksemme sinua kiinnostavaa sisältöä. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää evästekäytännöstämme.