Ville Tietäväinen

Ville Tietäväinen syntyi Helsingissä 20.10.1970. Hän valmistui arkkitehdiksi (TKK 2000), mutta siirtyi jo opintoaikanaan harjoittamaan graafisen suunnittelun ja kuvittamisen ammattia, jossa saa nautiskella sekä suunnittelusta että suunnitelmiensa toteuttamisesta. Graafisen suunnittelijan ja ja kuvittajan töiden lisäksi hän toimii myös käsikirjoittajana. Tietäväinen työskentelee suunnittelutoimisto Studio Tietäväinen Oy:ssa.

Vuonna 2006 Tietäväinen sai Taiteen keskustoimikunnalta 5-vuotisen apurahan kolmanteen sarjakuvateokseensa Näkymättömät kädet (WSOY 2011). Sarjakuvan tekeminen on hänelle intohimoinen harrastus, joka on viimeiset viisi vuotta tehokkaasti vaikeuttanut ammatin harjoittamista, perhesuhteita ja sosiaalista elämää.

Sarjakuva-albumistaan Linnut ja Meret (Tammi 2003) hän sai Suomen arvostelijain liiton Kritiikin Kannukset sekä Grafia ry:n Vuoden Huiput -kilpailun kultahuipun. Linnut ja Meret on julkaistu myös Ranskassa (Delcourt 2005).

Tietäväisen ja hänen tyttärensä Ainon yhdessä laatima painajaisia käsittelevä, sarjakuvaa ja kuvakirjaa yhdistelevä Vain pahaa unta (WSOY 2013) palkittiin 2014 Tulenkantaja-palkinnolla, joka myönnetään edellisenä vuonna ilmestyneelle kaunokirjalliselle teokselle jolla on parhaat mahdollisuudet menestyä ulkomailla. Kirja valittiin myös Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkintoehdokkaaksi.

”Kun meidän Ville piirustaa, se on just!”
– Erkki Tietäväinen, isä

Lue lisää
  • Tulenkantaja-palkinto

    2014 teoksesta Vain pahaa unta (yhdessä Aino Tietäväisen kanssa)
  • Pohjoismaiden neuvoston lasten- ja nuortenkirjapalkinto -ehdokkuus

    2014 teoksesta Vain pahaa unta (yhdessä Aino Tietäväisen kanssa)
  • Max und Moritz Preis -ehdokkuus (Saksa)

    2014 teoksesta Näkymättömät kädet
  • Finlandia Junior -ehdokkuus

    2013 teoksesta Vain pahaa unta (yhdessä Aino Tietäväisen kanssa)
  • Blogistanian Kuopus -palkinto

    2013 teoksesta Vain pahaa unta (yhdessä Aino Tietäväisen kanssa)
  • Sarjakuva-Finlandia

    2012 teoksesta Näkymättömät kädet
  • Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinto

    2011 koko sarjakuvatuotannosta
  • Kultahuippu (Grafia ry:n Vuoden Huiput)

    2003 teoksesta Linnut ja Meret
  • Kritiikin Kannukset

    2003 teoksesta Linnut ja Meret
Palkinnot ja ehdokkuudet