Janne Huuskonen on palkittu toimittaja, tietokirjailija ja viestintäjohtaja.
Professori, filosofian tohtori Keijo Korhonen (s. 1934) on pitkäaikainen ulkopolitiikan vaikuttaja, joka on toiminut muun muassa Suomen ulkoministerinä ja YK-suurlähettiläänä, dosenttina ja professorina Helsingin yliopistossa sekä Kainuun Sanomien päätoimittajana. Hän …
Kimmo Oksanen on Helsingin Sanomien pitkäaikainen toimittaja, joka tunnetaan etenkin romanikerjäläisiä, vähäosaisia, syrjäytyneitä kuten asunnottomia, sairaita, laitoksiin unohdettuja vanhuksia ja pienipalkkaisia sekä kaupunkikulttuuria käsittelevistä jutuistaan. Suomen PEN myönsi Oksaselle vuoden …
Sanna-Mari Hovi (s. 1968) on kustantamotyöläinen, joka harrastaa opiskelua, pitää maakuntalauluista ja viehättyy varhaisaamuista vieraissa kaupungeissa. Hän on kätellyt Norjan prinsessaa mutta pessyt silti kätensä. Hovi on kirjoittanut puolisonsa kanssa kirjan Illallisella …
Anja Snellman (s. 1954), ent. Kauranen, on rakastettu ja tuottelias suomalainen kirjailija. Hän julkaisi suureen menestykseen nousseen esikoisromaaninsa Sonja O. kävi täällä vuonna 1981. Syksyllä 2015 ilmestyneessä Antautuminen-romaanissaan hän antoi kasvot …
Saksalaissyntyinen Roman Schatz on median moniottelija ja Suomen kansalliskirjailija. Kirjailija on asunut Suomessa vuodesta 1986. Hän on naurattanut suomalaisia (ja ärsyttänyt tiukkapipoisimpia) paitsi kirjoillaan ja kolumneillaan myös lukuisilla tv-tuotannoillaan. Schatzin kaksikielinen …
Juha Ruusuvuori on syntynyt vuonna 1957 ja asuu Kemiönsaaren Taalintehtaalla. Hän on toiminut päätoimisena kirjailijana vuodesta 1993. Romaanien, näytelmien, lastenkirjojen, kuunnelmien ja sarjakuvien ohella Ruusuvuori tekee myös ajankohtaiskolumneja sanomalehtiin. Hän …
Riku Rantala ja Tuomas Milonoff ovat aikamme tunnetuimmat matkatyöläiset. Madventures-tv-sarja on levinnyt lähes 200 maahan ja Rikun ja Tunnan kirjoja Madventures – Kansanvälisen seikkailijan opas, Madcook – Kulinaristinen seikkailukirja, Mad World – Seikkailijan Atlas, Mad Manners …
Jukka-Pekka Palviainen on syntynyt Raumalla 22.9.1967 ja valmistunut lastentarhanopettajaksi Rauman opettajankoulutuslaitoksesta 1990. Hän on toiminut lastentarhanopettajana Vammalassa.
Valtiotieteiden tohtori, Helsingin yliopiston sosiologian dosentti Sari Näre on syntynyt Helsingissä vuonna 1959. Hän on toiminut tutkijana, tietokirjailijana, kriitikkona, kaupunginvaltuutettuna ja Nuorisotutkimus-lehden päätoimittajana. Hänen tutkimusaiheitaan ovat mm. sukupuoli-, väkivalta- ja …
Harri Nykänen oli (1953–2023) kirjailija, Helsingin Sanomien rikostoimittaja ja kustantaja. Esikoisteoksensa Kuusi katkeraa miljoonaa (1986) jälkeen Nykänen kirjoitti yli kolmekymmentä teosta, lähinnä dekkareita, mutta myös muutaman rikosaiheisen tietokirjan. Lisäksi hän …
Jo Nesbø on noussut ensin johtavaksi norjalaiseksi rikoskirjailijaksi Harry Hole -romaaneillaan, sitten johtavaksi pohjoismaiseksi kirjailijaksi. Tänä päivänä hän kamppailee jo tasapäisesti muutaman muun kirjailijan kanssa maailman suosituimman kirjailijan tittelistä. Vuonna …
Tuomas Milonoff ja Riku Rantala ovat aikamme tunnetuimmat matkatyöläiset. Madventures-tv-sarja on levinnyt lähes 200 maahan ja Rikun ja Tunnan kirjoja Madventures – Kansanvälisen seikkailijan opas, Madcook – Kulinaristinen seikkailukirja, Mad …
Arto Luukkanen (s. 1964) on Helsingin yliopistosta väitellyt teologian tohtori, jonka tutkimustyö on kohdistunut laaja-alaisesti Venäjän ja Neuvostoliiton historiaan sekä sen nykypäivän politiikkaan. Luukkasen tutkimustyö on luolteeltaan monitieteellistä ja on …
Torsti Lehtinen (s. 1942) on helsinkiläinen, ikänsä uskonasioita miettinyt kirjailija, filosofi, kolumnisti, luennoitsija ja kääntäjä.
Jenni Kirves (o. s. Janatuinen) on syntynyt Sonkajärvellä 1977. Hän työskentelee historiantutkijana ja ahkeroi sekalaisten sotaan liittyvien tietokirjahankkeiden parissa.
Yksi Naapurit-kirjan kirjoittajista. Turkulainen ug-veteraani. Oli mukana 60-luvun lopulla vaikuttaneessa Talvisota-ryhmässä M.A. Nummisen ja Jarkko Laineen kanssa. Runoilija, kirjailija ja suomentaja. Vaikuttanut myös teatterissa ja radiossa. Teokset: Tuonela Rock (runoja), …
Kirjaileva pastori Jaakko Heinimäki (s. 1965) on tullut tutuksi uskonnollisten ilmiöiden raikkaana tuulettajana aina parin kymmenen vuoden takaisista pyhimys-tarinoistaan lähtien. Hänen vähemmän tunnettu puolensa on musiikki. Heinimäki on intohimoinen musiikkimies …
Karl Peter Conrad von Bagh (1943-2014) oli suomalainen elokuvahistorian ja populaarikulttuurin asiantuntija, joka oli verkostoitunut myös laajalle Suomen ulkopuolelle. Tunnustuksena toiminnastaan elokuva-alan piirissä hänet kutsuttiin Cannesin elokuvajuhlien tuomaristoon vuonna 2004. …
Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemustasi ja tarjotaksemme sinua kiinnostavaa sisältöä. Käyttämällä palvelua hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää evästekäytännöstämme.