Johanna Aatsalon Paljastus -kirjan oikeudet myyty – tv-sarja kehitteillä

10.6.2024

Tammikuussa ilmestyneen ja paljon keskustelua herättäneen toimittaja Johanna Aatsalon Paljastus. Tarina doping-uutisesta ja toimittajasta, joka haluttiin vaientaa -teoksen filmatisointioikeudet on myyty.  Tositapahtumiin perustuvaa draamasarjaa kirjan ja Aatsalon huikean selviytymistarinan pohjalta lähtee kehittelemään tuotantoyhtiö Jarowskij.

”Olen todella iloinen tästä sopimuksesta Jarowskijn kanssa. Tekijöillä on juuri oikeanlainen kokemus niin urheilusta kuin yhteiskunnallisestikin merkittävien tuotantojen dramatisoinnista. Löysimme hyvän yhteyden ensitapaamisella ja olin vaikuttunut heidän ideoistaan ja osaamisestaan”, sanoo Johanna Aatsalo.

Kirjan pohjalta nostetaan Johannan oma tarina; hänen ponnistuksensa, sankariutensa ja rohkeutensa vahvasti esille. Käsikirjoittaja-ohjaaja Antti Heikki Pesonen kommentoi hanketta:

”Johanna Aatsalon kirja on harkittu, ytimeen terävästi leikkaava, mukaansatempaava ja toimii täydellisesti nykyaikaisen, laadukkaan ja koukuttavan tv-sarjan inspiraationa. On äärimmäisen miellyttävää kehitellä projektia, jossa on yhteiskunnallisesti merkittävä sisältö ja joka on näin hyvin kirjoitettu. Teos on samaan aikaan sekä mediakriittinen, mutta puolustaa myös vapaan journalismin tärkeyttä. Lopulta Paljastus ei ole syytös tai uhrikertomus vaan tarina siitä miten paljon yksi ihminen voi joutua kestämään vain, koska halusi kertoa totuuden.”

Sarjan tuottaja Minna Virkajärvi Jarowskij Finlandilta toteaa, että ”Johanna on periksiantamattomuudellaan ja raudanlujalla ammattitaidollaan paljastanut ilmiöitä, joista vaietaan yhä edelleen; valtarakenteet, syrjintä, maalittaminen ja hyväveliverkostot muun muassa. Tässä ajassa näiden asioiden esiin nostaminen on jopa ajankohtaisempia kuin koskaan ennen. Olen äärimmäisen otettu siitä, että pääsemme aloittamaan tätä merkityksellistä projektia yhdessä Johannan ja Antti-Heikin kanssa. Meillä on kaikki parhaat edellytykset voimakkaan katsojakokemuksen ja suurta yleisöä puhuttelevan draamasarjan luomiseksi.”

Jarowskij Finland on yksi pisimpään Suomessa toimineista TV-tuotantoyhtiöistä. Se tunnetaan laadukkaista draamasarjoista, elokuvista sekä suosituista komediasarjoista, joita ovat mm. Maria Kallio, Presidentti, Nyrkki, Onnela, Jättekiva sekä Onneli ja Anneli -elokuvat. Nelosella ja Ruudussa juuri julkaistun Murha Hangossa -kesädekkarisarjan lisäksi Jarowskij Finland on tuottanut yhteensä lähes 300 tuntia draamaohjelmia eri kanaville sekä lukuisia menestyksekkäitä teatterielokuvia. Yhtiö on nykyisin osa kansainvälistä Banijay Groupin tuotantoyhtiöverkostoa.