Katja Ketun, Meeri Koutaniemen ja Maria Seppälän Fintiaanien mailla on julkaistu
10.8.2016
Suomesta lähti 1800- ja 1900-luvun vaihteessa kymmeniätuhansia siirtolaisia paremman elämän toivossa Pohjois-Amerikkaan. Töitä löytyi esimerkiksi kaivoksilta ja metsähakkuilta, ja siellä alettiin solmia suhteita niin ikään ahtaalle ajettujen ojibwa-heimon intiaanien kanssa. Suomalaisia ja intiaaneja yhdistivät tiivis luontosuhde ja samankaltainen mielenmaisema. Parhaiten heidän keskinäisen yhteiselonsa syvyyttä kuvastaa se, että myöhemmin heidän jälkeläisistään alettiin käyttää termiä ”fintiaani”.
Kettu, Koutaniemi ja Seppälä ovat perehtyneet fintiaanien elämään ja kulttuuriin sekä dokumentoineet elämää reservaateissa eri puolilla Yhdysvalloissa. Kirja kiinnittää erityisesti huomiota alkuperäisväestöjen oikeuksiin, siirtolaisuuteen ja naisten asemaan.
Katja Kettu on tunnustetuimpia suomalaisia nykykirjailijoita ja on saavuttanut kansainvälistä mainetta teoksellaan Kätilö. Hän toimi kirjan päätoimittajana ja kirjoitti teokseen taustoittavia ja historiaa luotaavia tekstejä sekä fintiaanien elämää valottavia lyhyitä fiktiivisiä kertomuksia.
Kirjan visuaalisesta puolesta vastaa valokuvaaja Meeri Koutaniemi, joka on teoksissaan käsitellyt naisia ja vähemmistöjä yli kolmessakymmenessä maassa eri puolilla maailmaa. Koutaniemi on voittanut lukuisia arvostettuja palkintoja, viimeisimpänä Daily Press -sarjan Visa pour L’Image -festivaalilla Ranskassa.
Maria Seppälä, Yleisradion kulttuuritoimittaja ja dokumenttiohjaaja, keskittyi teoksessa etenkin alkuperäisasukkaiden nykypäivään ja yhteiskunnallisen tilanteeseen. Seppälä on uransa aikana matkustanut useaan otteeseen maailmalla erilaisten sosiaalisten ongelmien ja pakolaiskysymysten perässä. Hänen uusin dokumenttinsa Destination Home kuvaa pakolaisperheen arkea Yhdysvalloissa ja pakolaisleirillä Ghanassa.
Lue lisää kirjasta | Katso kirjatraileri
Haastattelupyynnöt:
Tuuli Leppänen, tuuli.leppanen@wsoy.fi
Arvostelukappaleet: tiedotus@wsoy.fi