Laura Lähteenmäen Yksi kevät ja Anniina Mikaman Taikuri ja taskuvaras vuoden 2019 Topelius-ehdokkaiksi

11.12.2018

Suomen nuorisokirjailijat ry on nimennyt Laura Lähteenmäen romaanin Yksi kevät ja Anniina Mikaman romaanin Taikuri ja taskuvaras vuoden 2019 Topelius-ehdokkaiksi.

Raadin perustelut:

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät

”Kirjassa seurataan viiden nuoren tytön tarinaa punaisten puolella
Suomen sisällissodan aikana. Tamperelaiset tehtaantytöt hoitavat
haavoittuneita poikia ja nuoria miehiä alkeellisissa olosuhteissa.
Selviytymiskamppailu piirtää näkyviin sodan mielettömyyden ja
julmuuden. Hienovireinen nuorten naisten näkökulmasta kerrottu teos
koskettaa. Kaiken järjettömyyden ja kauheuksien keskellä näkyy silti
pilkahdus toivoa.”

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

”Orvon Minan elämä 1800-luvun Helsingissä on kurjuuden ja kylmyyden
kyllästämä. Sattuma johdattaa hänen polkunsa yhteen nuoren taikurin
kanssa. Steampunk-henkinen esikoisfantasiaromaani yhdistelee
taitavasti menneisyyttä ja tulevaisuutta. Kirjaan luotu maaginen maailma
on yllätyksiä ja illuusioita täynnä. Taidokkaasti kirjoitettu historiankuvaus
ja juonen yllätyksellisyys pitävät lukijan otteessaan loppuun saakka.”

 

Suomen Nuorisokirjailijat ry jakaa vuosittain kaksi perinteikästä kirjallisuuspalkintoa: Topelius-palkinnon ansiokkaalle nuortenkirjalle sekä Arvid Lydecken -palkinnon ansiokkaalle lastenkirjalle. Vuonna 2019 kumpaisenkin palkinnon summa on 2019 euroa, ja ne myönnetään vuoden 2018 aikana ilmestyneille kirjoille. Voittajat julkistetaan 14.1.2019. Kopiosto tukee molempia palkintoja.

Topelius-palkinto on perustettu vuonna 1946 ja se on Suomen vanhimpia nuortenkirjallisuuspalkintoja. Arvid Lydecken -palkintoa on jaettu 1960-luvulta alkaen. Kopiosto tukee molempia palkintoja.

Palkintoraatiin molemmissa kategorioissa kuuluivat puheenjohtajana tutkija ja tietokirjailija Sara Kokkonen, kirjastovirkailija Marjo Hämäläinen ja luokanopettaja Matias Laivamaa.