Mielensäpahoittajan hiihtokirja vie urheilun ja elämän huippuhetkiin

1.11.2016

”Tiedä vapaan ja perinteisen ero, hiihdossa ja elämässä.”
– Mielensäpahoittaja

Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan hiihtokirja kertoo kansakunnasta, joka on liikkunut suksilla, tehnyt töitä suksilla, löytänyt puolisonsa suksilla, sotinut suksilla ja ennen kaikkea kilpaillut suksilla, vapaalla ja perinteisellä tyylillä.

Teos pitää sisällään myös Lahdessa 2017 järjestettävien hiihdon MM-kilpailujen epävirallisen kisaoppaan, josta jokainen tilastoniilo, miniä ja lättähattu löytää korvaamatonta tietoa niin kisoista, hiihtäjistä kuin Lahden kaupungista. Lahteen pystytetään myös Mielensäpahoittajan metsäkatsomo kisojen ajaksi.

”Lahdessa järjestetään vuonna 2017 hiihdon MM-kisat seitsemännen kerran. Historiallinen saavutus yhdistettynä Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlaan on tapaus, joka ei tämän sukupolven aikana toistu. Sen kunniaksi järjestämme Juhlakisat: otamme mukaan perinteistä parhaat ja tuomme mukaan uutta ja yllättävää, kuten Mielensäpahoittajan metsäkatsomon”, kerrotaan Lahden MM-kisaorganisaatiosta.

”Salpausselän luonnonkauniisiin maisemiin, ladun varrelle rakentuvassa metsäkatsomossa painetaan karvalakki päähän ja etsitään vanhan ajan hiihtotunnelmaa”, kisajärjestäjät kuvailevat.

”Salpausselkä on suomalaista kansallismaisemaa. Maastohiihto osa sielunmaisemaamme. Haarakäynnillä aina uuteen nousuun”, kommentoi Tuomas Kyrö.

Mielensäpahoittajan hiihtokirja on jo kolmas kuluvana syksynä julkaistu Mielensäpahoittaja-kirja. Miehen työt julkaistiin syyskuussa ja Mielensäpahoittajan keittiössä lokakuussa.

Mielensäpahoittaja on Suomen johtava kirjallinen ilmiö. Mielensäpahoittaja-teoksia on myyty ensijulkaisustaan 2010 lähtien 350 000 kappaletta, ja Mielensäpahoittaja-elokuvan näki yli puoli miljoonaa suomalaista. Syyskuussa 2016 Vesa Vierikon tähdittämä Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja -näytelmä sai ensi-iltansa Suomen Kansallisteatterissa.

Lisätiedot kirjasta:
Ari Elo | tiedottaja | WSOY
ari.elo@bonnierbooks.fi

Tuomas Kyrön haastattelupyynnöt:
Pirjo Rautiainen | Mielensäpahoittaja Oy
050 58 90 953 | pirjo.rautiainen@mielensapahoittaja.fi

Lisätiedot metsäkatsomosta:
Mikko Saarinen | myyntijohtaja | Lahti2017
0400 431 207 | mikko.saarinen@lahti2017.fi

Arvostelukappaleet:
tiedotus@wsoy.fi