Tiedote: WSOY ja Lauri Tähkä yhteistyöhön

9.10.2019

Se on koskettavan avoin teos artistin sielunmaisemasta ja elämästä. Kovakantinen, runsaasti kuvitettu teos on saatavilla kautta maan 8.11. ja se ilmestyy myös Lauri Tähkän itsensä lukemana äänikirjana.

”Lauri Tähkä on Suomen lahjakkaimpia artisteja, jonka musiikki puhuttelee satojatuhansia suomalaisia. Tähkän taiteilijuuden monipuolisuus tulee esille myös Äärille -kirjassa, joka on upea yhdistelmä näyttävää visuaalisuutta ja taiteilijan intiimejä tekstejä ihmisen elämää liikuttavista suurista ja pienistä asioista. Yhteistyömme myötä kirja tulee viimein suuren yleisön saataville, myös äänikirjana”, kustantaja Henrikki Timgren iloitsee.

”Olen todella innoissani ja otettu, että WSOY julkaisee Äärille-kirjan ja saan tehdä sen myös äänikirjana”, Lauri Tähkä kertoo.

Muusikko Lauri Tähkän tunnustuksellisessa valokuvakirjassa mennään äärestä ääreen. Italiasta Inariin, renessanssipyhätöistä kirkkaaseen tunturijärveen. Teos hyppää lajityypistä toiseen luontevasti kuin liftari Mersuun, se on osaelämäkerta, päiväkirja, muistelmateos ja laurismien lähde. Teoksen tekstit ovat Lauri Tähkän kynästä, kuvat ovat Emilia Ikäheimon ottamia ja päältkattojan on toiminut Heli Laaksonen.

Lauri Tähkä (s. 1973) on muusikko ja lauluntekijä. Hän on Suomen suosituimpia sooloartisteja, jota on tehnyt tunnetuksi myös osallistuminen Vain elämää -sarjaan.

Lisätietoja:

kustantaja, Henrikki Timgren, tietokirjallisuus

henrikki.timgren@wsoy.fi