Tiedote: WSOY ja Maaret Kallio julkaisevat Voimana toivo -verkkokurssin

6.11.2020

”Olen todella iloinen, että saan toteuttaa kurssin pitkäaikaisen kustantajani kanssa ja syventää yhteistyötämme uudella aluevaltauksella. On hienoa laajentaa tietokirjani Voimana toivo sisältöä verkkokurssiin ja kutsua osallistuja asettumaan kanssani pidempään prosessiin yksilöllisen toivon vahvistumiseksi. Kurssin teemat keskittyvät sekä oman hyvinvoinnin vahvistamiseen, toipumisen keinoihin että toisten ymmärtämiseen ja tukemiseen. Toivoa voi antaa toisillekin vain silloin, kun sitä kokee ja tavoittaa itse. Omia pohdintoja puhuttelevat luennot sekä konkreettiset harjoitukset vievät osallistujan syvästi oman toivon ja toivorikkaan toiminnan äärelle”, Maaret Kallio sanoo.

”Olemme tehneet vuosien ajan Maaretin kanssa tietokirjoja, joiden tarkoitus on tarjota matalalla kynnykselle apua ja tukea monelle. Iloitsemme, että yhteistyömme laajenee ja olemme päässeet toteuttamaan hankkeen yhdessä. Voimana toivo -verkkokurssi on luontevaa jatkoa kirjalle ja hyvä osoitus siitä, miten kirjan sisältöjen on mahdollista kasvaa ja kehittyä myös muihin muotoihin”, kertoo tietokirjallisuuden kustantaja Henrikki Timgren.

Lisätietoa Voimana toivo -verkkokurssista www.maaretkallio.com

Maaret Kallio on kouluttajapsykoterapeutti, kolumnisti ja kysytty luennoitsija. Hänen sanansa antavat tilaa lukijan omille havainnoille ja vastalauseillekin. Hänen myötätuntoinen kiinnostuksensa ihmisenä olemisen kaikkiin puoliin luo oivaltavan ja sovinnollisen väylän oppia itsestämme ja toisistamme. Maaret Kallion kirjoittamia teoksia Lujasti lempeä (2016), Inhimillisiä kohtaamisia (2017) ja Voimana toivo (2020) on myyty kaikissa formaateissa yli 120 000 kappaletta.