Tiedote: WSOY julkaisee Jere Karalahden elämäkerran

28.9.2016

Kirjassa Jere Karalahti kertoo täysin avoimesti uransa ja elämänsä vaiheista, joita luonnehtii kaksijakoisuus: toisaalta Karalahti on saanut tunnustusta loistavana pelaajana, toisaalta kohut jäällä ja jään ulkopuolella tuottivat ongelmia peliuralle.

Helsingin Tapulikaupungin lähiöstä maailmalle rynnistänyt Jere Karalahti on pelannut menestyksekkäästi SM-liigan ja Suomen maajoukkueen lisäksi NHL:ssä, KHL:ssä, Elitserienissa ja Saksan liigassa.

”Olen mennyt kaasu pohjassa niin kaukalossa kuin myös sen ulkopuolella. Nyt oli aika laittaa vilkku päälle ja jatkaa ohituskaistaa eteenpäin. Haluan, että minusta tehtävä kirja on rehellinen ja siksi olen antanut Akille täysin vapaat kädet tähän projektiin,” toteaa Jere Karalahti.

”Yhteinen projektimme alkoi jo kesällä ja käymiemme pitkien keskusteluiden jälkeen uskallan sanoa, että tämä tarina on kansainvälisestikin katsottuna vertaansa vailla. Jeren täydellinen avoimuus ja heittäytyminen tarjoaa minulle kiehtovan mahdollisuuden tarkastella Jere Karalahden värikästä elämää, ” kertoo Aki Linnanahde.

Lisätiedot:
kustannuspäällikkö Joni Strandberg, joni.strandberg@wsoy.fi,

Lehdistöasiat:
viestintäpäällikkö Tuuli Leppänen, tuuli.leppanen@wsoy.fi

www.kirja.fi