Tiedote: WSOY julkaisee pitkään toivotun kirjan Ultra Brasta

13.12.2017

Ultra Bra – Sokeana hetkenä kertoo Suomen epätodennäköisimmän populaarimusiikki-ilmiön tarinan ja näyttää kuinka Kallion ilmaisutaitolukion näsäviisaiden oppilaiden puolivitsistä kasvoi yksi mielenkiintoisimmista ja rakastetuimmista yhtyeistä ja sukupolvensa ääni. Kirjaan haastatellut Ultra Bran nykyiset ja entiset jäsenet valottavat yhtyeen taustoja ja taivalta omista näkökulmistaan muodostaen kokonaisvaltaisen ja rikkaan kuvan tämän yli kymmenen huippulahjakkaan nuoren aikuisen kollektiivin elämänkaaresta. Näin lukija pääsee keskelle Ultra Bran tarinaa tavalla, joka ei ole aiemmin ollut mahdollista.

”Ultra Bran epätodennäköinen menestystarina olisi tuskin ollut mahdollinen vielä 80-luvulla. Bändin karnevalistinen, itsevarma ja urbaanin boheemi ote vetosi moniin 90-luvun nuoriin. Klassikoksi Ultra Bran nostaa sen musiikki, joka on jäänyt elämään. On hienoa, että yhtyeen tarina saadaan viimein dokumentoitua kirjoihin ja kansiin”, iloitsee kustantaja Henrikki Timgren.

Lisätietoja:
Kustannuspäällikkö Joni Strandberg,
joni.strandberg@wsoy.fi, puh. 040 3567 569
Viestintäpäällikkö Tuuli Leppänen,
tuuli.leppanen@wsoy.fi, puh. 040 5646 734