Tiedote: WSOY:n kevään 2020 kirjat on julkistettu

19.11.2019

Kotimainen kaunokirjallisuus

Arttu Tuomisen Hyvitys on rikosromaani väkivallan uhasta ja pelosta sekä väärään aikaan paljastuvista salaisuuksista ja itsenä hyväksymisestä. Marja Kankaan Miestä näkyvissä on häpeilemättömän viihdyttävä ja ilahduttavan itseironinen esikoisromaani rakkaudesta ja erosta. Tiina Laitila Kälvemarkin H2O on romaani naisesta, jolla on monta persoonaa. Helena Sinervon romaani Tytön huone pureutuu sukupolvien ja aikakausien eroihin ja samankaltaisuuksiin. Laura Lähteenmäen Sitten alkoi sade on universaali romaani luopumisesta. Mooses Mentulan Toiset meistä romaanin päähenkilö hallusinoi itselleen ystävän, perheen ja lomamatkan, koska ei säikkyytensä vuoksi kykene sosiaalisiin kohtaamisiin. Joonas Konstigin Vaaran vuodet on tositapahtumiin pohjautuvat jännitysromaani sodan raunioista nousevasta Helsingistä. Jani Saxellin maaginen Helsinki Underground romaani sukeltaa Helsingin monenkirjaviin kerrostumiin ja ennustaa seuraavien vuosikymmenten trendit ja mullistukset. Tuula-Liina Variksen Sattunut syntymään oma omakohtainen romaani naiseksi ja taiteilijaksi kasvamisesta: sotien jälkeisestä ajasta nykypäivään. Markus Leikolan romaani Teidän edestänne annettu on huima kertomus simpanssina ylösnousseesta Jeesuksesta maustettuna historian, mikrobiologian ja lääketieteen yksityiskohdilla.

Eeva Kilven Elämää kaikki päivät sisältää kirjailijan ennen julkaisemattomia päiväkirjamerkintöjä neljän vuosikymmenen varrelta. Laura Tressellin esikoisrunokokoelma Hengitys puhuu ilmasta ja vedestä, rakkaudesta ja kuolemasta sekä menettämisen pelosta. Juhani Branderin Miehen kuolema. Pohdintoja maskuliinisuudesta on omakohtainen kirjoituskokoelma mieheksi kasvamisesta. Tommi Melenderin Poika joka luki Paavo Haavikkoa sisältää esseitä siitä, miksi omaa maailmankuvaansa on hyvä epäillä ja kyseenalaistaa.

Uutuuksien lisäksi WSOY julkaisee tammikuussa uusintapainoksena Rakel Liehun Helene-romaanin ennen kirjaan pohjautuvan suurelokuvan ensi-iltaa. Tommi Kinnusen romaaniin pohjautuva Neljäntienristeys, kuvitetun näytelmäversion esipuheen on laatinut näytelmäkirjailija, dramaturgi Paula Salminen.

Käännetty kaunokirjallisuus

Rakastetun Elena Ferranten aiemmin suomentamaton romaani Tyttären varjo rikkoo täydellisen äidin myyttiä. Italiassa Tyttären varjo ilmestyi vuonna 2006 ja siitä on tekeillä myös elokuva. Fernando Aramburun teos Äidinmaa on ollut huikea menestys kotimaassaan Espanjassa, jossa sitä on myyty jo yli miljoona kappaletta. Lukijat ovat rakastuneet tähän suurten tunteiden sukutarinaan Baskimaalta. Salman Rushdielta julkaistaan uutuusteos Kultainen talo ja ranskalaiselta Michel Houellebecqilta romaani Serotoniini.

Muita kevään uutuusteoksia ovat Max Porterin taiturimainen Lanny, Lara Prescottin esikoisromaani Tätä ei koskaan tapahtunut sekä Beth O’Learyn sydämellinen menestysromaani Kimppakämppä. Kevään viihderomaaneja ovat Sophie Kinsellan Sitä saa mitä antaa ja Simona Ahrnstedtin Kaikki tai ei mitään. Ruotsalaisen dekkaritähden Pascal Engmanin toinen trilleri Polttava maa kuljettaa lukijaa jälleen Tukholmasta Etelä-Amerikkaan ja takaisin. Kevään muita dekkareita ovat Uhrilampaiden kirjoittajan Thomas Harrisin Cari mora, Viveca Stenin Hyytäviä hetkiä, Bo Svenströmin Uhri ja pyöveli, Stefan Ahnhemin Monta tapaa kuolla, Jens Henrik Jensenin Jäätyneet liekit, Lisa Jewellin Löysin sinut, Sofie Sarenbrantin Syntipukki jaClive Cusslerin Kelttien valtakunta.

Tietokirjallisuus

Maaret Kallion odotettu uutuuskirja Voimana toivo pureutuu toivoon hyvän elämän tekijänä. Keväällä käynnistyy myös 11 paikkakuntaa kattava luentokiertue. Jari Sinkkosen Onnellinen lapsi kertoo maanläheisesti ja tervettä järkeä korostaen onnellisen lapsuuden kulmakivistä vanhempia tukien. Eero Huovinen sukeltaa Äitiä ikävä muistelmateoksessaan omaan lapsuuteensa ja varhain kuolleen äitinsä muistoon. Jari Lindström kertoo Syvään päähän –muistelmateoksessaanavoimesti ja itseään säästämättä, miltä tuntui nousta irtisanotusta paperimiehestä valtakunnan huipulle työministeriksi ja palata takaisin kortistoon. Risto Uimosen, Hanna Rajalahden ja Ilpo Salosen Täällä Lontoo kuvaa uutisvirran huippuhetkiä ja suomalaistoimittajien elämää Lontoon kuhinassa. Eddy de Windin Pääteasema Auschwitz. Selviytyjän muistiinpanot leiriltä on ainutkertainen dokumentti keskitysleirin järkyttävästä arjesta: tositarina rakkaudesta, joka toi valoa maailman pimeimpään loukkoon.

Tiina Huttun ja Kirsi Heikkisen teos Pää kylmänä – Näin tuet teinin aivojen itsenäistymistä auttaa kaikkia vanhempia ymmärtämään teininsä suurta muutosta ja selviytymään vauhdikkaista vuosista teinin kanssa. Caroline Cirado Perezin Näkymättömät naiset paljastaa tilastojen voimin, miten maailma on suunniteltu miehille, Bill Brysonin Keho – Opas asukkaalle on huikea tutkimusmatka ihmiskehon salaisuuksiin ja Gary John Bishopin Unfu*k yourself – Lopeta märehtiminen, aloita elämä self help –opas kertoo, miten kukistat sisäisen kielteisen pa*kapuheen. Kimmo Takasen Tunnelukkojen työkirja syventää harjoitusten avulla työskentelyä tunnelukkojen kanssa.

Muita kevään tietokirjoja ovat Satu Rämön ja Hanne Valtarin Unelmaduunarin tilipäivä – 8 askelta ja tienaat tarpeeksi, Martti Vaalahden Sanojen supervoima, Colin Butcherin Molly ja minä, ruotsalaisen Hanna Olvemarkin Annos eurolla – Hyvää ruokaa sinulle, lompakollesi ja maapallolle, Dolly Aldertonin Kaikki mitä tiedän rakkaudesta, Elise de Rijckin Bucket list pareille, Sanna Sporrongin Onnellisuuskalenteri, Chelsea de Lormen Q&A äidille ja Tove Janssonin Lokikirja sekä sitaatteja ja Janssonin luontomaalauksia sisältävä Katse horisontin yli.

Uutuuksien lisäksi WSOY julkaisee helmikuussa Antti Tuiskun, Anton Vanha-Majamaan ja Antti Aron Antti Tapani –kultaturbojättipokkarin, joka on Suomen suosituimman poptähden tarinan päivitetty laitos.

Lasten- ja nuortenkirjat

Peppi Pitkätossu täyttää ensi vuonna 75 vuotta. Juhlavuoden kunniaksi julkaistaan Astrid Lindgrenin kokoelma Kolme kertomusta Peppi Pitkätossusta, uutena suomennoksena Melukylän lapsilla on hauskaa! ja Saariston lapsista julkaistaan ensimmäistä kertaa kuvakirja Pelle saa pienen eläimen. Tove Janssonin ensimmäinen muumikirja Muumit ja suuri tuhotulva täyttää 75 vuotta ja se ilmestyy kauniina juhlalaitoksena, kuten myös rakastettu Muumipappa ja meri. Pienten lasten pahvikirjoina ilmestyvät Minä olen Muumipeikko ja Mitä näet, Muumi? Muita pienten lasten kirjoja ovat Kaisa Happosen ja Joonas Uttin Piste ja megaällö tykkäysjuttu, Antti Nikusen Urho ja Onna tutkivat: Ihminen, Anna Krogeruksen ja Erika Kallasmaan Muttinen ja vaari, Anna Tommolan ja Pete Revonkorven Säpsy uhmaa kohtaloa, Alex Wilmoren Halikirja: Koiranpentu, Emily Snapen Hei, kuka se siellä!, Philip Steelen Megakoneet ja Robert Winstonin Tiedelaboratorio.

Koululaisille suunnatussa helppolukuisessa Lukupalat-sarjassa ilmestyvät Reetta Vehkalahden ja Kati Närhin Pipsa Kopperoisen tutkimuksia: Lentävä pikkuveli, Miina Supisen ja Anni Nykäsen Kokkiklubi: Siivoushirviö sekä Roope Lipastin ja Harri Oksasen Lätkä-Lauri ja kaukalon kovis. Muita koululaisten kirjoja ovat Jukka-Pekka Palviaisen ja Christel Rönnsin Allu ja apinajahti, Roope Lipastin ja Anton Lipastin Oskari Onniston käsittämättömät vastoinkäymiset: Leprankukka, Elise Grevelin Olga – Avaruus kutsuu! sekä Alex Milwayn uusi Hotelli Flamingo –sarja. Soturikissojen tekijältä Erin Hunterilla alkaa uusi jännittävä eläinsarja Uljasmaa: Hajonnut lauma. Max Brallierin ja Douglas Holgaten supersuorittu Maailman viimeiset tyypit –sarja jatkuu Painajaiskuningas-kirjalla. Thomas Taylorin Malamanteri aloittaa uuden trilogian ja Tuutikki Tolosen ja Kati Vuorenton Agnes ja unien avain on koukuttava mysteeriromaani. Kristina Ohlssonin Zombikuume aloittaa uuden varhaisnuorten kauhusarjan. Eoin Coifer tekee paluun Artemis Fowl –menestyssarjaansa kahden uuden sankarin voimin Fowlin kaksoset –kirjassa.

Nuortenkirjojen kevään odotetuin teos on Suzanne Collinsin uusi Nälkäpeli-romaani Balladi laululinnuista ja käärmeistä, joka ilmestyy maailmanlaajuisesti toukokuussa. Lisäksi ilmestyvät lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaana olleen Anniina Mikaman trilogian päätösosa Tinasotamiehet, lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-voittajan Siiri Enorannan Kesämyrsky, Karen M. McManusin Yksi meistä on seuraava sekä Jenni Hendriksin ja Ted Caplanin Tosi raskas reissu. J.R.R. Tolkienin tarina Maamies ja lohikäärme julkaistaan laajennettuna laitoksena Pauline Baynesin kuvituksella. Sarjakuvissa ilmestyvät JP Ahosen Villimpi Pohjola: Lapsus ja Tiitu Takalon Memento Mori.

WSOY:n katalogi on kokonaisuudessaan luettavissa täältä:
https://issuu.com/kirja/docs/wsoy_kevat_2020

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt

Kotimainen kaunokirjallisuus ja asiaproosa:
Viestintäpäällikkö Tuuli Leppänen, tuuli.leppanen(at)wsoy.fi, puh. 040 5646 734

Käännetty kaunokirjallisuus ja tietokirjat sekä lasten- ja nuortenkirjat:
Viestintäpäällikkö Ina Westman, ina.westman(at)wsoy.fi, puh. 040 5544 543

Arvostelukappaleet: tiedotus(at)wsoy.fi

Painokelpoiset kansi- ja kirjailijakuvat: www.wsoy.fi/medialle/kuvapankki