Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa Runeberg-palkintoehdokkaaksi

10.12.2020

Tommi Kinnusen menestysromaani Ei kertonut katuvansa on valittu vuoden 2021 Runeberg-palkintoehdokkaaksi. Palkinto on suuruudeltaan 20 000 euroa. Voittaja julkistetaan Runebergin päivänä 5. helmikuuta 2021.

Valitsijaraadin perustelut:

Tommi Kinnunen, Ei kertonut katuvansa, WSOY

Sota on loppunut. Viisi natsi-Saksan armeijan mukana ollutta suomalaisnaista onnistuvat pääsemään vapaiksi vankileiriltä Pohjois-Norjasta. Saksalaisten huoriksi ja isänmaanpettureiksi leimatut naiset vaeltavat tuhotun ja miinoitetun Lapin halki kohti kotikontuja. Koetut nöyryytykset ja pelko tulevasta seuraavat Veeraa, Ireneä, Siiriä, Katria ja Ailia. Vaivalloisen matkan aikana naiset käyvät läpi muistojaan, mutta jokainen varjelee kuitenkin sitä, mikä on kaikkein kipeintä, mistä ei voi puhua.

Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa on karun riipaiseva ja syvästi inhimillinen romaani. Sen kerronta on elävää ja kieleltään rikasta. Romaanillaan Kinnunen palauttaa ihmisarvon ja menetetyn kunnian heille, jotka eivät palanneet sodasta sankareina. Se on sankarillinen teko.

Muut ehdokkaat ovat Selja Ahava Nainen joka rakasti hyönteisiä (Gummerus), Ann-Luise Bertell Heiman (Förlaget), Ulrika Hansson Jaktlaget (Schildts & Söderströms), Jari Järvelä Klik (Tammi), Maria Peura Kantajat (Otava), Marisha Rasi-Koskinen Rec (S&S) ja Kristiina Wallin Meduusameri (Tammi).

Valitsijaraatiin kuuluivat kirjailija Marja-Leena Tiainen, kriitikko Merja Leppälahti ja pohjoismaisen kirjallisuuden väitöskirjatutkija Hanna Lahdenperä.

Voittajan valitsee kolmihenkinen palkintoraati, johon kuuluvat kirjailija Sinikka Vuola, kriitikko Marissa Mehr ja FT, kirjallisuudentutkija Julia Tidigs.

Haastattelupyynnöt:
Viestintäpäällikkö Tuuli Leppänen, tuuli.leppanen@wsoy.fi, puh. 040 5646 734

Lehdistökappaleet: tiedotus@wsoy.fi

Lisää kirjasta ja kirjailijasta: www.wsoy.fi