Kirjamessuhuumaa maailmalla
7.5.2018
Pari viikkoa ennen kirjamessuja sähköposti ilmoittaa tunnin välein saaneensa tarpeeksi: viestejä ja varsinkin liitteitä on aivan liikaa. Päivässä tulee kymmeniä käsikirjoituksia, joista jokainen on tämän vuoden paras esikoinen/jännäri/tuleva klassikko/arvostelumenestys/mitä vain haluat. Scoutit lähettävät listoja ”kuumista kirjoista”, jotka täytyy välttämättä lukea. Kun sähköposti jumiutuu kokonaan, on aika nousta lentokoneeseen ja lähteä messuille.
Suurimmat kirjamessut ovat Frankfurtin kirjamessut syksyllä ja Lontoon kirjamessut keväällä. Ne ovat kuin himolukijan karkkikauppa: paikalla on valtava joukko kustantajia eri puolilta maailmaa, ja messuhallit täyttyvät kirjailijoista, kirjoista intohimoisesti puhuvista ihmisistä ja kaikenlaisista kirjoista. Minä en ehkä tunne Japanin toiseksi pienimmästä kustantamosta ketään (vielä), mutta se ei haittaa – täällä olemme kaikki osa suurta, kansainvälistä kirjaperhettä.
Messupäivät koostuvat 30 minuutin hektisistä tapaamisista kirjallisuusagentuurien ja kustantajien kanssa. Tapaamiset ovat yleensä hieman syrjemmällä olevassa IRC:ssä (International Rights Centre), jossa agentuurien pöytiä on vieri vieressä suuressa hallissa. Välillä pöydän takaa löytyy aloitteleva kirjallisuusagentti, joka jännittyneenä käy koko kataloginsa läpi sivu sivulta. Yleensä vastaan osuu jo ennestään tuttu naama, joka tietää minkälaisesta kirjasta voisin olla kiinnostunut ja minkälaiset kirjat ylipäänsä menestyvät Suomen markkinoilla.
”Entäs tällainen uudelleen kirjoitettu klassikko, Sota ja Rauha sijoitettuna 1980-luvulle? Lontooseen? Punk-sceneen? Eikö?! Tämän romaanin oikeudet on myyty jo Brasiliaankin.”
Kirjamessujen huumassa menee oudommatkin kirjat: jonain vuonna tuntuu, että tarjolla ei ole muuta kuin vampyyrejä, toisena eroottisista, niistä uusista-mutta-vielä-paremmista-50-shades-of-grey-kirjoista ei tahdo millään päästä eroon. Joskus joku oikeuksien myyjä on niin hyvä työssään, että innostavan tapaamisen jälkeen huomaa pyytäneensä tohkeissaan lukuun kymmenen eri kirjaa, jotka kuulostivat tapaamisessa aivan mahtavilta. Kotiin päästyä huomaa langenneensa kirjamessuhypetykseen: kirjoista viisi on ihan väärää genreä, kaksi tuhatsivuista sukukronikkaa 1600-luvulta, yksi (todella) kokeileva pienoisromaani avaruudessa asuvasta koirasta ja kaksi niistä iänikuista vampyyri-/noitakirjaa. Kirjamessuhuumassa taipuu moneksi.
Jonain vuonna markkinoita hallitsee muutama isompi messukirja, joista puhuvat kaikki. Usein näiden kirjojen oikeuksista joutuu maksamaan ihan liikaa; messujen aikaan hintoihin voi helposti sujahtaa aika tuntuvakin messulisä. Mutta toisaalta ostokset voi ainakin tehdä näyttävästi: samppanjakorkin poksahdus neuvottelupöydän ääressä herättää kaikkien muidenkin huomion.
Yhteen messupäivään voi mahtua viisitoistakin tapaamista, ja niiden jälkeen on vielä usein cocktailtilaisuuksia ja illallisia, kenties jonkun kirjailijan kansainvälisistä kustantajista koostuvassa seurueessa tai muuten vain tuttujen kanssa. Messujen jälkeen luettavaa on pienen kirjaston verran, jalat rakoilla ja ääni poissa, mutta seuraavista messuista puhutaan jo. Joku on joskus kuvaillut kirjamessuja suurimmaksi introverttien kohtauspaikaksi. Messujen jälkeen tarvitsisi viikon loman ihan vain lukemiseen ja hiljaa olemiseen.
Parasta on kuitenkin, että kaikki messuilla intoilevat kirjoista: yhtä lailla kokeilevasta esikoisromaanista kuin tunnetun dekkarisarjan 15. osasta, pehmeäkantisesta lasten kuvakirjasta tai uudesta gonegirlistä. Pääosassa on aina tarina, sanat ja niiden jakaminen.
Leena Balme
suomennetun kaunokirjallisuuden kustannuspäällikkö