Kutvonen in Space – jälkisanat: Lumetta ladulla

5.5.2021

Turo Kuningas on kirjoittanut itsekeskeisimmän teoksensa. Kutvonen in Space on entisen sikiön ja tulevan ruumiin koskettavan ylimielinen, poikkeuksellisen epäkypsä ja vavahduttavan happivajeinen puheenvuoro, nollavuotiaan päivänsankarin tervetuliais- ja muistovuodatus, joka sijoittuu palkitun mestaritekijän kriittisimpään hetkeen, kohdussa vietetyn ajan ja yhdeksän pisteen arvoisen syntymisen välisiin sekunteihin huhtikuun 24. päivänä vuonna 1974 Vaasan keskussairaalassa kello 20.10. Kuningas perkaa uuvuttavan millimetrintarkasti neljänsadan sivun verran kokemustaan siitä omahyväisestä tietoisuudesta, joka hänessä tuolloin heräsi: ensimmäisiä ja lopullisia ajatuksiaan, yksityisimpiä tuntojaan, haaveitaan ja pelkojaan, näkyjään ja näkemyksiään maailmasta ja ihmisestä, menneestä ja tulevasta elämästä, vallankäytöstä, vallasta, villasukista, vallasta ja valtarakenteista sekä Hervannasta ja vallankäytöstä ja sädepyssyistä ja valtasuhteista.

 

Tätä tärkeää ja vaiettua aihetta ei ole aiemmin käsitelty.

 

Vai onko?

 

Onko kirjan viitekehys todellakin… tuo?

 

Hyh.

 

Eikö jotain tuollaista ole jo tehty, moneen kertaan?

 

Onko yllä olevassa esittelytekstissä virhe?

 

Mikä on mainitun teoksen todellinen viitekehys?

 

Mikä on viitekehys?

 

Mikä on todellista?

 

Virheet.

 

Virheet ovat todellisia.

 

Eikö teidänkin mielestänne tässä Barbapapan lailla muovautuvassa ja uomautuvassa näennäisen tosiasiallisuuden ehtymättömässä kymessämme ole vain yksi takuuvarma ilmiö, joukko olioita, esineitä, tapahtumia tms. kökkäreitä, jotka muodostavat järjestelmällisen kokonaisuuden: virheet. Virheitä sattuu. Kaikki virtaa virheestä toiseen. Seuratkaa vaikka tätäkin tekaistua keskustelua:

 

– Haloo. Kutvonen puhelimessa.

 

– No Kutvonen täälläkin puhelimessa. Morjes, Kutvonen.

 

– Jaa.

 

– Ooksä netissä?

 

– Tä.

 

– Onks sulla netti auki?

 

– Mitä.

 

– No selain. Tuplavee tuplavee tuplavee.

 

– Tä.

 

– Käynnistäpä se internetti nyt. Hoo tee tee pee äs kaksoispiste kauttaviiva kauttaviiva kenoviiva dir kauttaviiva tuplavee ät miukumauku piste aa tee koo piste iin päälle. Ja sassiin.

 

– Miks.

 

– Pitäs tehdä pari vaihtoehtosta faktantarkistusta.

 

– Onko pakko.

 

– On.

 

– No odota… Joo, nyt on auki se internetti. Mitäs fakkia pitäs tarkistaa.

 

– Onko se ”Villemarkus” vai ”Ville-Markus” Elorinne?

 

– Mikä.

 

– Se Jipun veli. Vuoden mies 1993.

 

– Tha fuck dude.

 

– No Villemarkus vai Ville-Markus. Onko etunimi yhteen vai yhdysmerkillä?

 

– Tä.

 

– Väliviivalla. Onko se Ville-Markus? Mä olin just laittamassa iltateetä, ja tuli semmonen vahva fläsäri, että ei perkele, sehän on yhteen pötköön se Villemarkus.

 

– 1993? Ketä semmonen Jurassic Parkin aika enää kiinnostaa.

 

– Joo joo joo. Hoida annettu tehtävä. Nyt.

 

– Odotas… Pikku hetki… Elikkä… Sehän on… Mikä se sukunimi oli…

 

– Elorinne.

 

– Katotaas… E-lo-ran-ta…

 

– Elorinne.

 

– Niin, Elorinne… Eli… E-lo…n Musk… Ei… Hetkonen… No niin, nyt löyty oikee.

 

– Ja?

 

– Se on… Markusville-Markusmarkus AlphaVilleGalle Elorinneranne Rinnemarcus-Grönholmrinne…

 

– Mitä?

 

– …Ville.

 

– What.

 

– Joo, se on sen nimi. Etunimi.

 

– No mä arvasin.

 

– Jaa.

 

– En tiedä sitten niin.

 

– Mitä et tiedä.

 

– No se on vaan semmonen vanha sanonta Hervannasta. ”En tiedä sitten niin.” Aika harva sitä nykyään enää ymmärtää. Tai oikeestaan Hervannassa sanottiin, että ”en tiädä sitten niin”.

 

– Tä.

 

– Niin, että en tiedä sitten niin. Että ”näinhän tässä taas kävi”. Että en tiedä sitten niin, eli todellakin tiedän aivan hyvin, tosi on, pitää paikkansa, mähän arvasin, juurikin näin, tismalleen, jep jep, jes jes, tää juttu menee tai meni jo aivan raiteilla johonkin tiettyyn lopputulokseen. Se hervantalainen sanonta sopii aika moneen paikkaan.

 

– Jaa sopii vai.

 

– Sopii sopii. Pahaan paikkaan ja hyvään paikkaan. Kontekstisidonnainen ja samalla yleispätevä lausahdus.

 

– Esimerkki.

 

– No vaikka niin, että joku homma menee hiukan pieleen, sulta esim. putoo lautanen kädestä ja menee rikki, niin sä katot sitä sotkua siinä lattialla ja toteat jotenkin kohtaloos alistuneena, että ”en tiedä sitten niin”.

 

– Jaa.

 

– Tai sitten joku homma menee erittäin putkeen, että heität vaikka jonkun roskan ihan lonkalta viiden metrin päästä suoraan sellaseen pieneen roskikseen jollain Kareemin skyhookilla ja siinä on joku vielä todistamassa sitä onnistunutta heittoa ja niitä sun kuumia käsiä, niin voit kattoo sitä todistajaa silmiin ja nyökkäät ittees tyytyväisenä ja toteat, että…

 

– …”en tiedä sitten niin”.

 

– Niin. Jotenkin riemukkaasti.

 

– EN TIEDÄ SITTEN NIIN!

 

– NO EN TIEDÄ! AI JAIJ JA! JES! KUUMAT KÄDET!

 

– NOTHING BUT NET!

 

– NO EN TIÄDÄ! HEITTOPUTKESSA, NÄÄS!

 

– NNNNOOOOEEEENNNNTTTT…

 

– Ei nyt liiotella sentään.

 

– Ei. Ei liiotella.

 

– Että semmonen etunimi oli Jipun veli Elorinteellä oikeesti… Taittuu sivulle varmaan jotenkin tosi kivasti rivittyen.

 

– Niin, no, kyllä tosta selvää saa.

 

– Ja toinenkin vaihtoehtotsekki pitäs vielä fak-apata.

 

– Jaha.

 

– Eli mites se Marjo Matikaisen havujuttu sitten lopulta meni? Siitä on nimittäin tiputettu taas uutta tietoa jossain Hesarissa vai missä se oli.

 

– Jaa se ”havuja, perkele”. Oberstdorf -87. Vitosen perinteinen. Kultaa tuli.

 

– Niin, kun eihän se niitä havuja halunnu.

 

– Eikö.

 

– No ei halunnu… sitten sillä jälkimmäisellä kerralla.

 

– Tä. Mikä jälkimmäinen kerta.

 

– No kun siinä Matikaisen havujutussa oli kaks tilannetta saman mäennyppylän kohdassa.

 

– Toisin sanoen…

 

– Niin kun se ensin huusi nousussa että ”havuja”, ja sitten hetken kuluttua mäen päällä eli laskun alussa se huusi että ”perkele”, ja siinä oli jotain kymmenen sekuntia välissä, niin siinähän oli kyseessä eri tilanteet.

 

– Siis…

 

– Eli se ensin halus kyllä havuja ja huusi ”havuja” ja saikin niitä havuja, ja sitten saman tien sen mäennyppylän päällä alko alamäki ja Matikainen huusi että ”perkele” just kun se katos tv-kuvista, ja tästä tehtiin alun perin se johtopäätös, että ”havuja, perkele”. Että siinä oletettiin, että A) havuja piti saada alle ja B) avustajat oli liian hitaita, perkele. Että kesti liian kauan se havujen saaminen ladulle. Mutta näistä oletuksista se premissi B oli epätosi. Avustajat oli kyllä ihan riittävän kartalla tilanteesta, vaikka kiire olikin. Siis ne suomalaiset avustajat, Kari Härkönen ja se toinen… Kukas se nyt oli…

 

– Tapani Ahonen.

 

– Niin, Ahosen Tapsa.

 

– Ahosen Tappi sitten niin. Ja Härkönen tietty.

 

– Juu, Härkösen Kari. Vuoden -85 maailmanmestari.

 

– Seefeldistä.

 

– Joo, Härkä otti 15 kilometrin MM-kultaa Seefeldistä -85 sitten niin.

 

– Viis vuotta aiemmin oli ollu Lake Placidin olympialaisissa samalla matkalla vasta 19:s.

 

– Joo… Mutta Matikainen ja Oberstdorf -87 ja ne havut.

 

– Niin, havuja perkele.

 

– Niin, kun siinä ”havuja, perkele” -legendassa ihmisillä meni havainnot ja oletukset sekasin. Että siitä perkele-havainnosta tehtiin heti oletus, että hei, Matikainen muuten huus Härköselle ja Ahoselle ”perkele”, huomasitteko, ihan selvästi kuulu lähetyksestä kirosana just kun Matikainen katos kuvista.

 

– Tuli havainnosta premissi sitten niin.

 

– Niin tuli. Ja epätosi premissi tulikin.

 

– No en tiedä oliko kyseessä induktion ongelma sitten niin.

 

– No en tiedä ihan tarkalleen voiko niin sanoa, mutta jotenkin siten se Oberstdorf -87 todennäköisesti yleistettiin, että A) Matikainen huusi Härköselle ja Ahoselle ”havuja” ja B) Matikainen huusi ”perkele”, joten C) Matikainen vissiin huusi Härköselle ja Ahoselle ”perkele” sitten niin.

 

– No eikös se niille huutanu? ”Havuja, perkele!” Se pilkku siinä välissä on se kymmenen sekuntia.

 

– No ei. Tai siis huusi ensin, muttei sitten enää toisella kerralla. Eli huusi ”havuja” muttei ”perkele”.

 

– Just. Ei kun… Odotas nyt… Huusihan se ”perkele”.

 

– No huusi myös ”perkele”, mutta kun tätä havujupakkaahan entisestään mutkistaa se alternatiivi, että jälkikäteen dropahteli faktoidia Oberstdorfin kisasta, ettei se Matikainen mitään havuja halunnu. Ehdottomasti ei. Mutta kun se ei missään välissä kuitenkaan siellä Oberissa huutanu että ”ei”, niin siitähän se sekaannus ja legenda tuli. Mutta se ”perkele” oli todellisuudessa ”ei perkele”. Se oli sen ”perkeleen” merkityssisältö: ei perkele.

 

– Niinkö. Eikö huutanu ”ei” sitten missään vaiheessa edes niiden jälkifaktoidien mukaan?

 

– Ei. Ei huutanu ”ei” Marjo Matikainen Oberin vitosella missään välissä sitten niin.

 

– No en tiedä sitten niin.

 

– Näin on.

 

– Mitä siinä sitten oikeesti tapahtu? Kerrataans vielä.

 

– No ensin Matikainen huusi ”havuja” omille tukijoukoille eli havumiehille Härkönen & Ahonen, ja ne pisti siihen ylämäkeen Marjolle havut alle, että lähti hidastavat lumikökkäreet suksista, ja Juha Jokinenkin selosti telkkarissa matalalla ja tasasen monotonisella äänellään, monoäänellä, että ”ja sinne pannaan havuja hänelle”, ja sitten Matikainen tuli mäen päälle, mutta sinne oli saksalaiset eli oberstdorfilaiset kisajärjestäjät pistäneet lisää havuja ladulle ennen laskuosuutta, niin Matikainen tajus mäen päällä että…

– …en tiedä sitten niin:

– HAVUJA!

– PERKELE!

– UUSIA HAVUJA!

– NO EN TIÄDÄ OLIKO TAAS HAVUJA SITTEN NIIN!

– EI NIIN! ELI OLI! NIMITTÄIN HAVUJA SIINÄ ALAMÄESSÄKIN SITTEN NIIN!

– LISÄÄ HAVUJA OLI!

– LAITTANEET OBERSTDORFILAISET SIIHEN LADULLE!

– TURHAAN SITTEN NIIN!

– JA VOITEET LÄHTI SUKSISTA!

– EI PERKELE!

– EI PERKELE NIIN! MUTTA SE OLI IMPLISIITTINEN SE ”EI”!

– EN TIÄDÄ OLIKO IMPLISIITTINEN ”EI” SITTEN NIIN!

– EI NIIN! ELI OLI!

– IMPLISIITTIÖ!

– MUTTA KULTAA TULI SILTI!

– EN TIÄDÄ TULIKO KULTAA SILTI SITTEN NIIN NÄÄS NIMITTÄIN!

– VAIKKA OLI HAVUJA, PERKELE!

– MM-KULTAA TULI OBERIN VITOSEN PERTSALTA MATIKAISELLE -87, HAVUJA TAI EI, PERKELE!

– VAI TULIKO KULTAA! OLIKOHAN PERTSATYYLIN KISAKAAN EDES! TAI VITOSEN MATKA! TAI EDES OBERIN MM-KISAT 1987!

– PITÄSKÖ NYT TARKISTAA FAKTAT SITTEN NIIN!

– Se virallinen sitaattihan on nyttemmin oikastu: ”Havuja! Perkele!” Eli pilkku pois ja toinen huutomerkki tilalle.

– No en tiedä onko retroaktiivista interferenssiä sitten niin.

– Ei niin. Eli on. Pilkun korvaavalla huutomerkillä pyritään esittämään se kymmenen sekunnin viive huutojen välillä ja viitekehyksen muuttuminen. Se halujen ristiriita. Että ensin havuja, joo, ja sitten ei havuja, ei perkele.

– Mites kolme pistettä? ”Havuja… perkele!” Eiks siinä olis enemmän viivettä? Ja lisäetuna se ellipsin luonne, että sanan pois jääminen ilmauksesta merkityksen silti muuttumatta tarkottais tässä tapauksessa, että ei-sanan voi kuvitella siihen pistekolmikon kohdalle.

– Ei vörki. Totahan kokeiltiin joskus, mutta jyrkkä huutomerkki väliin ja toinen loppuun on täsmällisempää kuvaamista, koska sillon ne huudot erottuu selkeesti toisistaan ja etenkin sen ”perkeleen” itsenäisyys korostuu ja siitä tulee härkösläis-ahoslaisista primäärihavuista riippumaton eksklamatiivilause, jolla Matikainen ilmasee affektista/affektiivista arviota/suhtautumista niihin oberstdorfilaisiin sekundäärihavuihin.

– Ei taida ihan vastata objektiivista/absoluuttista todellisuutta toi kahden huutomerkin pilkuton/pisteetön presentaatiokaan. Se ”perkele” ei oo täysin riippumaton Härkösestä & Ahosesta vaan mahdollistuu kotipoikien onnistuneesta havutoiminnasta johtuen. Pitäs joka tapauksessa päästä siitä affektista. Pitäs olla ”havuja–perkele”, neutraalisti ajatusviivalla ja huutomerkeittä ilmastuna ääripäät, se Matikaisen tunteiden vuoristorata, nousu ja lasku, vuoksi ja luode.

– No en tiedä sitten niin…

– Mitä sä tarkotat.

– Että en osaa sanoa kuinka ton havuasian parhaiten muotoilis kontekstoimatta tai viitekehystämättä tai affektoimatta.

– Jaa.

– Se havuja–perkele-viestintäkokonaisuus pitäs kuvata niin täydellisenä, että kaikki sisäistää ko. tilanteen nyanssit tuhannenkin vuoden kuluttua satavarmasti. Aivan kylmästi täytyy vähän bendata ja höystää realiteetteja, vaikkei todellinen kuulohavainto ihan niin monisanaisesti toteutunutkaan. ”Hiihtäjä Marjo Matikainen tässä hiihtämässä menneisyydessä hei! Vuoden 1987 MM-kisat Oberstdorfissa menossa, 5 kilometrin perinteisen hiihtotyylin kilpailu! Suksieni pohjaan tarttunut matkan varrelta ei-toivottua lunta tai jäätä tai jäätynyttä lunta! Asettakaa ladulle eteeni havuja, suomalaiset avustajani tässä menneisyydessä, Kari Härkönen, 15 kilometrin maailmanmestari Seefeldin kisoista vuodelta 1985 ja olympialaisten 19:s Lake Placidista vuodelta 1980, sekä Tapani Ahonen, jonka meriitit jäävät historian varjoihin ja joka tunnetaan vastedes ainoastaan näiden havujen allepanijana! Noin, sinne laitettiin havut ladulle, ja nyt hiihdän niiden ylitse! Ja katsokaapa, hiihtämistäni hankaloittaneet lumet ja/tai jäät lähtivät suksieni pohjista, mikä olikin havujen tarkoitus tässä yhteydessä! Hyvin luistaa suksi taas! Kiitos näistä havuista, Kari ja Tapani! Hiihdänpä tässä muutaman metrin! Mutta mitäs nyt tapahtuu?! WTF?! Täällä tulee lisää havuja ladulle kisajärjestäjiltä! OMG! Ei, ei enää havuja, oberstdorfilaiset toimitsijat! Nämä uudet havut vievät voiteet suksistani! Perkele!”

– Aika pitkä riffi tuli siinä tiluteltua. Ei legendan aineksia. Ei jatk–

– Älä käytä tota ”ei jatkoon”, äijä pliis. Niin sou 2011.

– Ei sitten.

– Eikä Matikainen edes niille oberstdorfilaisille huutanu että ”perkele”.

– Eikö.

– No ei. Eihän ne oberstdorfilaiset mitään suomea ymmärrä.

– No kyllä ”perkeleen” kaikki ymmärtää. Sehän on klassikko. Matikainenhan ihan kiitettävästi referoi sen viestinsä niille oberilaisille.

– No ei se ”perkele” niille obereille ollu suunnattu. Matikainen kiros enemmänkin yleistasolla, parahti ääneen, voimattomana maailman epäoikeudenmukaisuuden ja kosmoksen mykän ymmärtämättömyyden kohdatessaan.

– PERKELE!

– Niin, että siinä Oberin havumäessä manifestoitui ja koettiin ja todistettiin tulkinnanvarainen kommunikatiivinen tapahtumasarja, ja meidän kaikkien tulkitsijoiden olisi mielellään jo vuonna 1987 pitänyt sitoutua kontekstiin tai ainakin kytkeytyä hiihtolajien viitekehykseen, jotta olisi välittömästi eikä vasta vuonna 2021 ymmärretty päätellä, että kyseisessä yksittäistapauksessa, case ”Oberstdorfin MM-havut 1987”, nimenomaan sekundääriset havut eivätkä primäärihavut olivat ei-toivottuja.

– Mutta näinhän ei sitouduttu eikä kytkeydytty eikä näin ollen heti päätelty.

– No kyllähän siinä kovastikin kisaan kotikatsomoissa sitouduttiin ja vastaanottimet päällekytkettiin ja lähetyksestä jotain pääteltiin, mutta väärin pääteltiin.

– Legenda syntyi, totuudesta viis.

– MATIKAINEN HUUSI HAVUJA!

– MATIKAINEN HUUSI PERKELE!

– MATIKAINEN HUUSI HAVUJA PERKELE!

– NON SEQUITUR SITTEN NIIN!

– NO EN TIEDÄ OLIKO NON SEQUITUR VARSINAISESTI MUTTA VÄHINTÄÄN KOGNITIIVINEN VINOUMA!

– WINOUMA RYDER!

– MATIKAINEN HUUSI JOSKUS JOTAIN!

– MATIKAINEN ON HUUTANUT PALJON MUUTAKIN ELÄMÄNSÄ AIKANA!

– MATIKAINEN ELÄÄ VIELÄ!

– MATIKAINEN ON SAMA KUIN MATIKAINEN-KALLSTRÖM!

– MATIKAINEN-KALLSTRÖM HUUTAA KOKO AJAN!

– MATIKAINEN-KALLSTRÖM EDUSKUNTAAN!

– JA BISNEKSEEN!

– GALINA KULAKOVA!

– Tä.

– En tiedä, tuli vaan Galina Kulakova mieleen.

– En tiedä tuliko Galina Kulakova mieleen sitten niin… No… GUY DEBORD!… sitten.

– Kukas se oli?

– Guy Debord oli ranskalainen ampumahiihtäjä.

– Okei. Googlen kääntäjä sanoo vaan, että ”kaveri yli laidan”.

– Debord uudisti lajia yhdessä toisen ranskalaisen ampumahiihtäjän Roland Barthesin kanssa. Miesten välille kehittyi skisma, ja syntyi kaksi koulukuntaa: debordilaiset käyttivät ampumahiihdossa käsiaseita, barthesilaiset ilmatorjuntakonekivääriä. Lähde: Wikipedia. Muistan ulkoa.

– No miten siinä skismassa kävi?

– Debordilaiset hävis.

– No en tiedä oliko ITKK käytössä barthesilaisilla sitten niin.

– Oli. Siinä ampumapaikalla koottiin ITKK kasaan ja vedettiin liikkuvaan maaliin. Suomalainen toisen maailmansodan hävittäjä-ässä Hans Henrik ”Hasse” Wind lensi maalikonetta.

– Hasse Wind! Kaksinkertanen Mannerheim-ristin ritari. Ilmavoimien uratilaston kakkonen.

– Kunniamerkkejä riitti.

– Nyt liikutun. En tiedä oliko legendaarinen Hasse Wind maalikoneen puikoissa sitten niin.

– Ja Roland Barthes veti ITKK:lla.

– Itikalla veti Barthes.

– Ja niin maan perusteellisesti vetikin.

– Stephen Kingin IT… koo-koo.

– Kaija I. T. Koo-koo.

– Kajagoogoo.

– Hei Kaija Koo, kokoo itte se ITKK! OK?

– Että Windin Hassekin oli messissä. En olis uskonu.

– Hyppää Hassen siivelle. Siitähän tehtiin se laulukin. ”Hyppää Hassen, hyppää Hassen, hyppää Hassen siivelle!… Hyppää!… Hyppää!”

– Mä muuten muistan ton mainoksen. Oliks se ampumahiihtomainos?

– No en tiedä oliko ampumahiihtomainos sitten niin. ”Hyppää Hassen siivelle.” Oli nääs mäkihyppyäkin mukana. Hybridilaji.

– Ei kai?

– Juu. Ampumahiihtoa liikkuvaan maaliin ITKK:lla ja mäkihypyllä. Ne hyppäs siitä mäestä Hasse Windin maalikoneen siivelle, ja sitten niitä siipeilijöitä ja siivelläeläjiä ja siipiveikkoja ja lentopummeja ammuttiin sillä ITKK:lla ja kerättiin samalla lentopisteitä.

– Siitäkö se ”siivelläeläjä” tuli kielenkäyttöön sitten?

– No en tiedä tuliko ”siivelläeläjä” kielenkäyttöön siitä sitten niin. Ja ”lentomäki”, sekin keksittiin siinä sivutuotteena. Mistä tulikin mieleen vielä yks tarkistus: taipuuko ”kystinen” niin kun ”mystinen”? Siis esim. ”kystisestä” eikä ”kystisesta”?

– No totta helvetissä se taipuu ”kystisestä”. Esim. ”polykystisestä”.

– No en tiedä sitten niin.

– Mutta jos puhutaan niistä kudoksen sisään muodostuneista nesteen täyttämistä umpionteloista, ne on tietysti…

– …”kystia”, kyllä.

– Ei ”kystiä”, perkele. Mitä siitä Matikaisesta muuten piti tarkistaa? Eiks tää havujuttu oo nyt case closed? Mitä uutta kulmaa Oberiin -87 siellä Hesarissa muka oli?

– No emmä muista oliko Hesarissa, mutta jotain sellasta juttua luin tai kuulin jostain, että siellä Oberin kisan mäennyppylällä näkyy taustalla Kennedyn snaippereita ja pari liskoihmistä ja Estonian keulaporttiin rässitty libyalainen torpedo. Se pitäs tsekata.

– Ostetaanks bottilouhokselta parit tykkäykset sitä ennen?

– No en tiedä ostetaanko bottilouhokselta pari miljoonaa tykkäystä ensin sitten niin.

 

Villemarkus Elorinne, Marjo Matikainen-Kallström, Guy Debord, Roland Barthes, Hasse Wind, Elon Musk, Barbapapa ja muut mukavat kaverit seikkailevat kevään 2021 rrrrräjähtävän kystisessä spekulaatiospektaakkelissa Kutvonen in Space!!! Vain WSOY:ltä!!! Kautta maan!!!