Rakkaudentunnustus 140-vuotiaalle

16.3.2018

Rakastan WSOY:tä. Sen historiaa ja nykypäivää. Ihmisiä, jotka ovat kirjoittaneet ja lukeneet WSOY:n kirjoja ja tekevät niin parhaillaan. Ja niitä, jotka ovat uskoneet kirjallisuuteen kaikissa kansakunnan käänteissä ja kustantamon myrskyissä.

Ja niin kuin kaikkea rakasta, WSOY:tä tekee mieli puolustaa. Etenkin silloin kuin jokin uhkaa sitä. Ympäröivän maailman muuttuminen muuttaa kustantamoakin mutta se ei ole uhka. Uhka olisi esimerkiksi se, että kustantamossa lakattaisiin itse uskomasta kirjallisuuden merkitykseen. Onneksi sellaisesta ei ole merkkejä.

Uhka olisi myös se, että kilpailu kirjallisilla kentillä muuttuisi epärehdiksi ja kadottaisi ikiaikaisen herrasmiesmäisyyteensä. Tätä uhkaa torjutaan tehokkaimmin keskittymällä omaan tekemiseen ja kurkottamalla yhteistyötarkoituksissa yli kustantamo- ja toimialarajojen. Sitäkin WSOY:ssä tapahtuu päivittäin. Se lisää rakkautta tätä taloa kohtaan.

Rakastetun kanssa ei voi olla aina yhtä mieltä. Mutta pitkämielinen on oltava. On haettava voimaa yhteisestä menneisyydestä ja katsottava samaan suuntaan. Näen ympärilläni työkavereita, kirjailijoita ja lukijoita, joille WSOY:n kirjoilla on valtava merkitys ja jotka haluavat WSOY:n menestyvän jatkossakin. Hyvien kirjojen vuoksi.

Eräs kirjailija totesi taannoin ihan ohimennen, että WSOY pyörii hienosti ilman oppikirjojakin, vaikka helppoa se ei ole. Se oli arkinen toteamus mutta hyväntahtoisuudessaan kaunis. Että joku näkee, miten hyvin kaikki on hurjista muutoksista huolimatta. Sitä kun toivoo, että rakas nähtäisiin lempeässä valossa eikä aina armottomassa vertailuasetelmassa. Että rakas riittäisi muillekin sellaisena kuin on eikä sellaisena kuin pitäisi olla tai on joskus ollut.

Alkanut juhlavuosi tulee olemaan täynnä iloa, intohimoa, rohkeutta ja ristiriitojen kestämistä – kaikkea, mitä hyvään rakkaussuhteeseen kuuluu.

Onnea, rakas!

Anna-Riikka Carlson
Kaunokirjallisuuden kustantaja

Anna-Riikka Carlson

PS. Löydät vuoden 2018 lopulla kaikki 140-onnitteluviestiä ja kirjoitusta täältä.